KSM tammi2018

Viikon kuvat: Kolmen paikkakunnan Luciat ja ihmeelliset eläimet

Viikon kuvissa erilaisia Lucia-tunnelmia Turusta, Uudestakaupungista ja Laitilasta. 

Kuvissa myös kansallispuistoja kiertävä, koirien kanssa valjaissa liikkuva kissa ja sosiaalipedagogiseksi koiraksi kouluttautunut haukku. 

 

HEVOSTENHOITOA NELJÄLLÄ PYÖRÄLLÄ. Sisukas ja pirteä 83-vuotias Göta Karlstedt asuu yhä kotonaan Kemiönsaaressa ja hoitaa päivittäin ystävänsä hevosia. Pikkutytöstä saakka hevosten kanssa töitä tehnyt Karlstedt ei osaisi elää ilman hevosia. Omankin hevosen hän vielä mieluusti ottaisi, mutta toistaiseksi toisten ovat vielä riittäneet. Karlstedt on Suomen ensimmäisiä raviohjastajanaisia. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat. 

 

VALJAISSA KUIN KOIRA – PAITSI ETTÄ ON KISSA. Maskulaiskissa Pessi kiertää emäntänsä ja kuuden koirakaverinsa kanssa Suomen kansallispuistoja. Neljänkymmenen kansallispuiston listalta voi viivata yli jo Kurjenrahkan, Teijon, Pallas-Yllästunturin sekä Tammelan Torronsuon ja Liesjärven. Viimeksi Pessi valloitti pikkujouluhengessä Puurijärven ja Isosuon kansallispuiston. Retkillä Pessi kulkee valjaissa, kiinni kytkettynä niin kuin kansallispuistoissa soveliasta onkin. Valjaissa Pessi kulkee kuin mikä tahansa koira – paitsi että hän on kissa, kertoo laumaa luotsaava Tuula Ojala-Nurmi. Kuva: Juha Paju, Turun Sanomat. 

 

SAIMISTA TULI SATAVUOTIAANA LUCIA-MUMMO. Tänä vuonna valittiin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Turun Lucia-mummo, joka on syntynyt samana vuonna kuin Suomi itsenäistyi. Heinäkuussa sata vuotta täyttänyt Saimi Lehtonen ilahtui suuresti tittelistä, joka toi hänen päähänsä kynttiläkruunun. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat. 

 

LUCIA RATSAILLA. Uudenkaupungin Ratsastajien ja Wasaborgin Hevosurheilijoiden perinteinen Lucia-kulkue asteli pitkin Alistakatua sunnuntaina. Tänä vuonna mukana oli ennätysmäärä ratsukoita, 21 hevosta ja ponia sekä aasi. Kuva: Mika Reinholm, Uudenkaupungin Sanomat. 

 

LUCIA TOI TUPLASTI VALOA. Lucia-neito Ada Kulma-Aho toi kulkueineen valon Kappelimäen koulun liikuntasaliin. Laitilan lukiossa on niin vahva Lucia-perinne, että tänä vuonna Lucia-kulkueita oli peräti kaksi. Kumpikin vieraili mm. kouluissa ja hoivakodeissa. Kuva: Iidaliisa Pardalin, Laitilan Sanomat. 

 

STIKU OPETTAA LAPSILLE TAITOJA. Pöytyällä Metsälauhan päiväkodissa esikoululaiset kiemurtelevat innoissaan Stiku-koiran ja tämän emännän Terhi Jänesniemen ympärillä. Stiku on kouluttautunut sosiaalipedagogiseksi koiraksi ja hänen emäntänsä sosiaalipedagogiseksi koiraohjaajaksi. Tentteihin tosin luki enemmän Jänesniemi, mutta isoimman vastuun toiminnasta kantaa bordercollie Stiku. Metsälauhan esikoululaiset ovat oppineet monta asiaa Stikun ja Jänesniemen avustuksella. Stiku ei ole moksiskaan hellistä rutistuksista, vaan hoitaa työnsä antaumuksella. Kuva: Tuomas Honkasalo, Auranmaan Viikkolehti. 

 

POLIISI TESTASI KRIISIVALMIUTTAAN. Kauppakeskuksessa räjähti pommi, sitten asemiehet tulittivat siviilejä rynnäkkökivääreillä. Poliisin erikoisjoukot testasivat valmiuksiaan pysäyttää iskujen tekijät äärivaikeissa olosuhteissa. Pari viikkoa sitten järjestetty poliisijohtoinen harjoitus oli suurin maakunnassa tänä vuonna. Harjoitukseen osallistui noin sata henkilöä. Poliisin lisäksi viranomaisista mukana oli alueellisen pelastuslaitoksen, ensihoidon ja puolustusvoimien henkilökuntaa. Kuvassa Lounais-Suomen poliisin erikoisjoukkojen Vati-ryhmä eteni räjähdysalueen halki kauppakeskus Myllyssä Raisiossa. Alueella lojuu pommi-iskun uhreja esittäviä vapaaehtoisia reserviläisiä, joiden vammat oli merkitty punaisella muoviteipillä. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat. 

 

KIITORATA JÄÄTYI MYRÄKÄSSÄ. Lumisade sotki tiistaina liikennettä maassa ja ilmassa. Lentoja ja junalähtöjä peruttiin. Puita kaatanut tykkylumi aiheutti myös poikkeuksellisen määrän raivaustehtäviä. Kaatuneet puut aiheuttivat myös laajoja sähkökatkoksia. Tykkylumi teki tuhojaan rantaradallakin. Radalle kaatuneet puut ja niiden aiheuttamat sähkövauriot pysäyttivät liikenteen iltapäivällä kokonaan. Harri (kolmas vasemmalta) ja Anne Koskinen aloittivat Teneriffan matkansa poikkeuksellisesti bussikyydillä, koska Turun lentoaseman kiitorata oli jäässä. Kuva: Riitta Salmi, Turun Sanomat. 

 

JOULUHERKUT YHDESSÄ. Ilari Tuominen opastaa Soile ja Onni Rannetta pullien paistamisessa. Menossa on Kaarinan kansalaisopiston Perheen jouluinen leivontakurssi. Yhden illan aikana valmistuvat maustekakku, perinteinen pullakranssi ja joulutorttuja. Kuva: Jaana Pakarinen, Kaarina-Lehti. 

 

YHTÄ LAMMIKKOA. Viime viikonlopun runsaat sateet nostivat vesistöjen pinnat ja jokien virtaamat ennätyslukemiin Lounais-Suomessa. Aurajoessa mitattiin maanantaina vuoden tulvahuippu, kun Halisten virtaama oli noin 80 kuutiota sekunnissa. Muualla tulvavedet nousivat monin paikoin pelloille. Raisiossa Nesteentien ja Telakkatien liikennejärjestelyjä jouduttiin muuttamaan tulvan vuoksi. Kuva: Marttiina Sairanen, Turun Sanomat. 

 

HALAUS MINISTERILTÄ. Heikki Saarisen yksin tehty matka Rymättylästä kannatti, hän pääsi kysymään Naantalin vanhusneuvoston sote-asioista suoraan ministeriltä. Keskustan kansanedustajat jalkautuivat viime viikonlopun aikana kaikkiaan 150 tapahtumaan Suomessa. Naantalissa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko tapasi kansalaisia. Kuva: Mikael Rydenfelt, Turun Sanomat. 

 

PÄIVÄ JOHTAJAN VIERELLÄ. Valtteri Ingman raapustaa muistiinpanoja, kun liiketoimintajohtaja Siina Saksi käy Skype-palaveria Terveystalon Jyväskylän yksikön kanssa. Ruudulla Anu Väänänen ja opiskelija Tinh Tran, jolla on meneillään samanlainen tutustumispäivä kuin Ingmanillakin. Kerttulin ICT-lukiota käyvä nuorukainen oli tullut valtakunnallisen Tuhat nuorta johtajaa -kampanjan myötä tutustumaan Saksin työpäivään Terveystalossa. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat. 

 

KOIRA JA ULKOILUTTAJA HEIJASTIMISSA. Ei se riitä, että koira on valaistu, ihmisenkin pitää olla. Näille lemmikeille on vaikka mitä varusteita, kuten tässä takissa ja hihnassakin on heijasteet, esittelee Päivi Kauppinen. Hän ulkoili ranskanbulldoggi Roosan kanssa Paimiossa. Kuva: Taina Tukia, Kunnallislehti. 

 

ODOTTAVA TUNNELMA. Levän koulun oppilaiden Maamme-laulu kajahtaa vielä komeasti hiljattain koulussa vietetyn juhlan jälkeen. Ypäjäläiskoulussa odoteltiin aikaisemmin tällä viikolla tietoa siitä, mikä on koulun lakkauttammisen aikataulu. Valtionosuuksien leikkaus pakottaa kunnan säästötoimiin, joista yksi on koulun lakkautus aiottua aikaisemmin. Kuva: Anu Salo, Loimaan Lehti. 

 

ISÄNMAA. Somerolaiset tekivät juhlivan Suomen kunniaksi musiikkivideon Isänmaa. Kappaleen teki ja sen tulkitsee Kai Merilä. Somerolaisia videolla esiintyy iso joukko, aina alakoululaisista kaupunginjohtajaan asti. Kuvassa yksi videon kuvaushetkistä. Mikrofonissa Kai Merilä. Kuva: Sari Merilä, Somero-lehti. 

 

 

Viikon kuvat

  • Viikon kiinnostavimmat uutiskuvat, tapahtumat ja henkilökuvat yhdeksästä eri lehdestä.
  • Julkaistaan joka perjantai.
  • Kuvat tulevat eri puolilta Varsinais-Suomea.
  • Sarja tehdään yhteistyössä yhdeksän eri lehden kanssa: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.

 

 

 

 


Sää

Vastuullista journalismia

Plus-tilaus

Sudotuttaako?

Tutustu ja ihastu

Digilehti

Lue Kaarina-lehti

Kaarina-lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Pahimus

Plantagen

hämeen laaturemontti -13.5.2018

Facebook
Vanhat jutut