KSM tammi2018

Kuvaa pakkanen, talvi tai jää! – osallistujien kesken arvomme lämmintä juomaa

Pakkanen puree poskia, kylmä huurtaa maiseman ja antaa mahdollisuuden monenlaiseen talviaskarteluun. Kuvaa pakkanen, talvi tai jää – ja sen kymmenet erilaiset ilmenemismuodot.

Talvimaisema on kauneimmillaan auringon paistaessa lumivalkeille hangille, pakkanen on piirtänen ikkunoihin upeita jääkuvioita ja jäädyttämällä on saanut tehtyä kauniita asetelmia. Oletko uskaltanut kaivaa kameran tai matkapuhelimen esille talviviimassa? Lähetä kauneimmat talvikuvasi Kaffepaussi-sivustolle
Arvomme kuvia lähettäneiden kesken lämmintä juomaa, kahvia. Arvomme yhteensä kolme kahden kahvipaketin settiä.

Talvipakkaset jatkuvat koko viikon. Öisin on luvassa kirpeitä pakkasasteita, mutta päivisin pakkasta on jo vähemmän kuin 10 astetta. Viikonloppuna saattaa tulla myös lunta.

Pakkaskuvahaasteen järjestävät yhteistyönä Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.

Lehdet voivat nostaa pakkaskuvien parhaimmistoa myös esille printtilehteen.

Toimi näin:

1. Ota kuva.
2. Lataa kuva Kaffepaussi-sivustolle.
3. Toimi lomakkeen ohjeiden mukaan: kerro mitä kuvassa on, missä se on otettu ja milloin.
4. Lisää mukaan myös yhteystietosi.
5. Toimitus tarkastaa kuvat ennen julkaisua.
6. Lukijat voivat peukuttaa sivustolla julkaistuja kuvia.
7. Arvomme kahvipaketit kuvia lähettäneiden kesken tiistaina 6.3.

Jutun pääkuvana on Markku Lindbergin kuva Uskelan kirkonmäeltä Salosta.

Mari Huitin kaunis saippuakuplakuva on viime talvelta.

Kuvat on julkaistu Kaffepaussi-sivustolla.

 


Sää

Vesivek 2018

Vastuullista journalismia

Plus-tilaus

Sudotuttaako?

Tutustu ja ihastu

Digilehti

Lue Kaarina-lehti

Kaarina-lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

KSM Piikkiö

TS rekry

Facebook
Vanhat jutut