KSM tammi2018

Kaarinalainen startup-yritys sai puolen miljoonan euron rahoituksen

Akkuraten perustajajäsenet Kimmo Valo (vas.), Lauri Pulkkinen, Mika Kanninen ja Jari Koskinen.

Kaarinassa toimiva Akkurate on kerännyt ensimmäisellä rahoituskierroksellaan 500 000 euroa pääomasijoittajilta ja yksityissijoittajilta. Akkurate on vuoden vanha startup-yritys, joka kehittää litiumioniakkuja, niiden tuotantoketjua ja koko elinkaaren hallintaa.

– Akkujen määrä ja koko kasvavat jatkuvasti, ja akuille avautuu tulevaisuudessa yhä uusia käyttökohteita. Sähköajoneuvot, mobiililaitteet, esineiden internet ja energian varastointi vaativat kaikki osaltaan luotettavia, tehokkaita ja turvallisia ratkaisuja, toteaa Akkuraten toimitusjohtaja Mika Kanninen yrityksen tiedotteessa.

Kanninen on yksi yrityksen perustajista.

Rahoituskierroksella sijoittajiksi lähtivät suomalainen Lifeline Ventures ja Suffice international Hong Kongista. Lifeline Ventures on sijoittanut alusta asti Akkurateen.

Tämän lisäksi yhtiö sai sijoittajiksi Lappeenrannan teknillisen yliopiston sijoitusyhtiö Green Campus Innovationsin ja yksityissijoittajia.
– Saimme rahan lisäksi todella arvokasta osaamista Akkuraten taustajoukkoihin, kertoo Kanninen.

Akkuraten toimitilat ja laboratorio sijaitsevat Kaarinassa. Yritys näkee kasvupotentiaalia isoissa akkujärjestelmissä.
Ensimmäisen toimintavuotensa aikana startup on työskennellyt lukuisten eri alojen yritysten kanssa kulutuselektroniikasta sähkölauttoihin.
– Tulevaisuudessa tähtäämme maailmalle ja etenkin Kiinan sähköistyvän liikenteen luomat valtavat akkumarkkinat ovat tavoitteenamme, kertoo Kanninen.

Kanninen muistuttaa, ettei sähköistyvän liikenteen megatrendi tarkoita vain autoja, vaan yhä kasvavassa määrin laivoja, lauttoja, rekkoja, työmaakoneita sekä kaivoskoneita, joissa ollaan Kiinan johdolla siirtymässä dieselistä sähköön.

Mika Kannisen mukaan Akkurate tähtää maailman johtavaksi ohjelmistoyritykseksi erityisesti ns. suurten akkujen diagnostiikassa.
– Rahoituskierroksen lisäksi olemme käynnistäneet tutkimushankkeen akkujen diagnostiikasta Business Finlandin tukemana. Tavoitteena on saada tutkimusprojekti vietyä maaliin tämän vuoden aikana, kertoo Kanninen.

Akkurate on mukana myös Euroopan komission alullepanemassa EU Battery Alliance -työryhmässä, jonka tavoitteena on eurooppalaisen akkuteollisuuden kilpailukyvyn turvaaminen tulevaisuudessa. Lisäksi yritys tekee yhteistyötä mm. Aalto-yliopiston ja Turun AMK:n ja Lappeenrannan yliopiston kanssa akkuihin liittyvän tutkimuksen parissa.

 

Kuva: Akkuraten perustajajäsenet Kimmo Valo (vas.), Lauri Pulkkinen, Mika Kanninen ja Jari Koskinen.


Sää

Vastuullista journalismia

Plus-tilaus

Sudotuttaako?

Tutustu ja ihastu

Digilehti

Lue Kaarina-lehti

Kaarina-lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Hämeen laaturemontti -12.8.18

TS rekry

Facebook
Vanhat jutut