Luonto- ja kalastuspäivä Littoistenjärvellä lauantaina

0

Littoistenjärven rannalla järjestetään jälleen koko perheen luonto- ja kalastuspäivä. Kaloja ja lintuja pääsee tutkailemaan tulevana lauantaina (22.9.) kello 9–12. Paikalliset yhdistykset ja Littoistenjärven osakaskunnat järjestävät ulkoilutapahtuman yhteisvoimin Littoisten hiekkarannalla ja Järvelän lintutornilla.

L-S Kalatalouskeskuksen pisteellä pääsee tutustumaan kalojen biologiaan. Syksyn lintuja pääsee näkemään Järvelän kosteikon lintutornilta, jossa linnuista on kertomassa Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin lintuopas. Omat kiikarit kannattaa ottaa mukaan. Valonian luontokoulussa tulee tutuksi pienimmätkin järven ja rannan asukeista, joita ei muuten tulisi huomanneeksi. Saaristomeren sukeltajat kertovat sukelluksesta ja harppuunakalastuksesta. Rastikierroksen kruunaavat paikallisyhdistysten myymät makkarat ja muurikkaletut. Mukana on myös erilaisia pihapelejä.

Tapahtuman luotsaa L-S kalatalouskeskus yhteistyössä Littoistenjärven osakaskuntien, Valonian, Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin, Saaristomeren sukeltajien, Kolmen K:n omakotiyhdistyksen, Kaarinan kaupungin ja Liedon kunnan kanssa. Tapahtuma on osa L-S kalatalouskeskuksen hanketta, jonka tavoitteena on lisätä lähivesien käyttöastetta ja edistää kalastusharrastusta ja luonnossa liikkumista yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa. Hanke saa osarahoitusta Varsin Hyvä ry:ltä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here