Katso video: partiolaiset opettivat Littoistenjärvellä, miten sulhaspiirakoita tehdään retkikeittimellä

0


Partiolaisten KlassiKKo 2019 -talvikisoissa Littoistenjärvellä tehtiin viime lauantaina muun muassa piirakkaa retkikeittimellä ja tunnistettiin klassikkokirjojen sitaatteja.

Kolmelta iltapäivällä ensimmäiset partiolaiset saapuivat Littoistenjärven hiekkarannalle. Takana oli muun muassa pitkä hiihtomatka, lintujen talviruokintalaitteiden nikkarointia, suunnistusta, klassikkokirjojen sitaattien tunnistusta sekä hauskaa yhdessäoloa.

Turkulaiset Hanna Heino, 43, Iina Jussilainen, 39, ja Sini Keski-Korsu, 41, kaivavat hetkessä lumeen tasaisen alueen ja aloittavat sulhaspiirakan valmistamisen.

– Tämä on tyttöjen laatuaikaa. Joku voisi kuvitella, että kun lapset ovat kerrankin muualla, sitä voisi tehdä jotain muutakin kuin leipoa järven rannalla, Keski-Korsu sanoo ja nauraa.
– Ja hiihdellä pitkin metsiä, Heino jatkaa.

Partiotaitokisoihin osallistui kaikkiaan noin 250 partiolaista, joista nuorimmat olivat 12-vuotiaita ja vanhimmat yli viisikymppisiä. Katso yllä olevalta videolta, miten partiolaisilta onnistui esimerkiksi sulhaspiirakoiden tekeminen trangia-kaasukeittimellä. Lue lisää 6.2.2019 lehdestä

 

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of