KSM tammi2018

Johanna Käkönen

Viikon kuvat: Seitsemät kalsarit tyynyn alle ja Kaarinan musiikkileiri

Hanhijoen mummot osaavat soittaa suuta! Juhannuksen alla mummot hauskuuttavat lukijoita ja päivittävät juhannustaikoja tälle vuosituhannelle.
Vanha taika kertoo, että kun poimii juhannuksena seitsemältä eri niityltä seitsemän eri kukkaa, näkee mielitiettynsä unessa.
Hanhijoen mummot muistuttavat, että kun on seitsemän eri miehen… Continue reading

Juhannuksena sataa kuin saavista ja tuulee kovaa – juhannusruuhkat maanteillä alkavat torstaina kello 11

Ilmatieteen laitoksen mukaan juhannusta vietetään monin paikoin sateisessa ja tuulisessa säässä.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Suomeen saapuu juhannusaatoksi etelästä voimakas matalapaine. Siihen liittyvä sadealue leviää jo perjantain vastaisena yönä suureen osaan maata ja päivän kuluessa sateet saavuttavat myös Lapin.… Continue reading

Puuskainen tuuli voi katkoa puita ja sähköjä tiistaina

Tuuli yltyy Suomen länsi-ja eteläosissa tiistaina puuskittaiseksi ja voi katkoa puita ja sähköjä. Asiasta varoittaa Ilmatieteenlaitos.

Tiistaina lännestä saapuu Suomeen matalapaine sateineen. Matalapaine on maanantain kylmää rintamaa voimakkaampi ja voimistaa tuulia yleisesti. Keskipäivästä alkaen, rintaman sateiden jälkipuolella, maan länsi- ja… Continue reading

Juhannuskokko taitaa olla Kaarinassa turha haave, mutta juuri nyt juhannussää näyttää sentään lämpimältä

Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi asettelee sanansa tarkoin, kun häneltä kysyy juhannuksen säästä. Varmaa lausuntoa keskikesän juhlan ilmasta on mahdotonta saada. 

Sen verran meteorologi sentään uskaltaa kommentoida, että lämmintä ilmamassaa näyttäisi riittävän ainakin juhannuksen alle, keskiviikkoon ja torstaihin asti. 

–… Continue reading

Viikon kuvat: Offroad-nainen ja kilpikonna karkuteillä

Viikko sitten juhlittiin ylioppilaita ja ammattiin valmistuvia. Näitä onnellisia ja helpottuneita ilmeitä näkyy myös Viikon kuvissa.
Turun Paavo Nurmi kisat säväyttivät kylmästä kelistä huolimatta. Suomalaista urheilukansaa huolettaa kuitenkin keihäänheittäjä Tero Pitkämäen loukkaantuminen ja sen mahdolliset vaikutukset EM-kisojen mitalihaaveille.
Viikon kuvissa… Continue reading

Karu tilastofakta: rattijuopumusonnettomuudet keskittyvät kesäviikonloppuihin – poliisi valvoo liikennettä tehotetusti tällä viikolla

Poliisi valvoo tehostetusti rattijuopumuksia liikenneraittiuspäivänä keskiviikkona 6. kesäkuuta sekä tulevana viikonloppuna 8.–10. kesäkuuta.
Valvonta on osa Euroopan liikennepoliisiverkoston Tispol in Alcohol & Drugs -päihdevalvontajaksoa. Siihen osallistuvat kaikki poliisilaitokset.
– Kesä on aikaa, jolloin käytetään enemmän alkoholia ja muita päihteitä. Valitettavasti… Continue reading

Viikon kuvat: Itämeri-onki, Fingerporin hahmot ja keulimisen maailmanennätys

Turun kaduilla voi näinä päivinä törmätä Homeliukseen tai Rivo-Riittaan, sillä Fingerpori-elokuvaa kuvataan parhaillaan Turussa.
Fingerpori on Pertti Jarlan piirtämä ja käsikirjoittama suomalainen strippisarjakuva. Sen huumori perustuu erilaisiin sanaleikkeihin.
Fingerpori-elokuvan ohjaa Mikko Kouki ja sen rooleissa nähdään muun muassa Kari Väänänen… Continue reading

Tänä vuonna pelloille tulevat keltaiset paalit – hyväntekeväisyyskohteena syöpälapset

Sisu Silvennoinen ja Rasmus Rauhala poseeraavat keltaisten paalien mainoskuvassa.

Raisioagro jatkaa värikkäiden paalien hyväntekeväisyyssarjaa. Tänä vuonna paalit kääritään keltaiseen kalvoon ja kerätyt varat lahjoitetaan syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten aikuisten sekä heidän läheistensä valtakunnalliselle järjestölle Sylva ry:lle.

Kolmen vuoden aikana Raisioagro, kalvot valmistava Trioplast sekä suomalaiset maataloustuottajat ovat keränneet… Continue reading

Sää

Vastuullista journalismia

Plus-tilaus

Sudotuttaako?

SPM

Digilehti

Lue Kaarina-lehti

Kaarina-lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Hämeen laaturemontti -12.8.18

TS rekry

Facebook
Vanhat jutut