Hämärät kerjääjät kiertävät Kesämäen asuntoja

0

Toimitukseen soittanut lukija kertoi Kaarinan Kesämäessä liikkuvan taas outoja kerjäläisiä. Soittajan kotiovella oli käynyt tiistai-iltapäivällä nuorehko, ulkomaalaistaustainen mies, joka oli kirjoittanut paperilapulle olevansa kuuromykkä ja tarvitsevansa rahaa. Soittaja epäilee miehen petkuttaneen.

– Kun mieheni huusi tämän kuuromykäksi esittäytyneen perään, hän reagoi huutoon heti katsomalla taakseen. Todennäköisesti hän ei siis ollut kuuro.

Soittajan mukaan Kesämäen alueella kuljeskeli äskettäin myös nainen, joka kertoi asukkaille tarvitsevansa rahaa ruokkiakseen lapsensa. Lapsia ei näkynyt missään. Toimitukseen soittanut nainen kertoi ilmoittaneensa rahan pyytäjistä poliisille.

Kaarinan poliisilta saatujen tietojen mukaan poliisipartio oli tavoittanut miehen tiistai-iltapäivällä Jumpurintien suunnalta. Poliisin mukaan rahan pyytäminen tai kaupusteltu ei itsessään ole rikos, mutta poliisi kehottaa suhtautumaan tällaisiin kulkijoihin varauksella.