Yksityiset perhepäivähoitajat joutuneet vaihtamaan alaa

0
Yksityisille perhepäivähoitajille ei tahdo riittää Kaarinan keskustan ja Littoisten alueella töitä

 

Yksityisille perhepäivähoitajille ei tahdo riittää Kaarinan keskustan ja Littoisten alueella töitä. Kaarinan yksityisten perhepäivähoitajien yhdistyksen puheenjohtajan Maarit Haapasaaren mukaan yksityisiä hoitajia oli Kaarinassa vielä 6-7 vuotta sitten reilu kymmenkunta. Tällä hetkellä heistä töitä tekee enää neljä, eikä kaikilla heilläkään ole hoidossa täysiä ryhmiä. Lisäksi Piikkiössä on useita yksityisiä perhepäivähoitajia, joille on ilmeisesti riittänyt töitä.

Haapasaari joutui itse vaihtamaan alaa vuonna 2009, kun Kaarinassa astui voimaan kotihoidontuen kuntalisä.

– Työt loppuivat kuin seinään, hän kuvailee.

Yksityiset perhepäivähoitajat toivovat tiiviimpää yhteistyötä kaupungin kanssa. Päivähoitopaikkaa hakeville vanhemmille pitäisi kertoa kunnallisten hoitopaikkojen lisäksi myös yksityisestä päivähoidosta.

– Minä olen ollut alalla 12 vuotta, mutta yksikään hoitolasteni vanhemmista ei ollut kuullut yksityisestä perhepäivähoidosta Kaarinan kaupungilta. Yhteydenotot ovat tulleet joko puskaradion tai kauppojen seinille laittamiemme ilmoitusten kautta, Haapasaari kertoo.

Lue lisää Kaarina-lehdestä 29.2.