Talvi- ja kesälomien lisäksi omaa lomaa anovat peruskoululaiset ovat rehtoreille tuttu näky. Matkustaminen on edullisempaa sesonkiaikojen ulkopuolella, eivätkä vanhempien lomat osu aina koululaisten loma-aikojen kanssa yksiin. Kuusiston koulun rehtori Seppo Aarnio arvioi, että yli kolmannes koulun oppilaista anoo häneltä lomaa lukuvuosittain.
Kaarinan peruskoulun rehtorit suhtautuvat ymmärtäväisesti koululaisten loma-anomuksiin. Sen sijaan moni rehtori moittii yli viikon mittaisia lomia.
– Kirjoittamaton sääntömme on, että ymmärrämme yhden viikon mittaisen oman loman lukuvuoden aikana. Kaksi on jo liikaa, mutta se ei kaikkien perheiden kohdalla tahdo toteutua – siis mennään kahdesti lukuvuoden aikana omalle lomalle, Piispanlähteen koulun rehtori Hannu Rautanen kertoo.
– Mikäli lomaa ei koulusta myönnetä, voi lapsi lomalle silti mennä, kun vanhemmat ilmoittavat hänet vaan kylmästi sairaaksi. Tällaista ei ole kyllä tapahtunut, koska lomia ei ole evätty, Rautanen jatkaa.
Osa rehtoreista on huolissaan, sillä joidenkin oppilaiden kohdalla pitkät lomat heijastuvat koulumenestykseen.
Lue lisää Kaarina-lehdestä 7.3.