Tuuli katkonut sähköjä Kaarinassa

0
Tapaninpäivän myrsky katkoi sähköt useista kaarinalaistalouksista. Tiistai-iltapäivänä Kaarinassa oli jälleen koteja pimeänä.

Puuskittainen tuuli on aiheuttanut tänään tiistaina sähkökatkoja Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa. Fortum tiedottaa, että enimmillään sähköttä on ollut 10 000 yhtiön asiakasta. Kaarinassa oli tiistai-iltapäivällä Fortumin verkkosivuilla olevan vikakartan perusteella sähköttä reilut 50 taloutta.

– Ennusteen mukaan tuuli heikkenee iltaan mennessä. Jos enempää vikoja ei ilmene, saamme kaikki asiakkaamme sähkönjakelun piiriin viimeistään illan aikana, käyttökeskuspäällikkö Kimmo Vainiola Fortumista arvioi.

Fortum on varautunut tilanteeseen lisäämällä sähköverkon viankorjaushenkilöstön määrää riskialueilla, varmistamalla tietojärjestelmien kapasiteettia sekä lisäämällä henkilökuntaa asiakaspalveluun ja sähköverkon valvontatiimiin.