Isännänkadun kettu on kotiutunut kerrostaloasuntoonsa niin hyvin, ettei se suostu lähtemään muille maille. Punanuttu ei turhia ujostele.
Viikonlopun aikana se esiintyi kotikonnuillaan tottuneesti kuin filmitähti. Antero Hämäläinen kuvasi kettua ensin ikkunan läpi, mutta siirtyi sitten kameransa kanssa pihalle räpsimään. Kettu jatkoi puuhiaan häiriintymättä.
Kettu jolkotteli muina miehinä pitkin tien viertä, pyydysti syötävää ja kävi haistelemassa päiväkodin tunnelmaa aidan takaa.
Kaarina-lehti on seurannut Isännänkadun ketun elämää ja jatkaa seuraamista, kun havaintoja kantautuu toimittajien korviin.