Vielä ennen kotiinlähtöä Egyptin talvesta Suomeen oli ohjelmassa egyptiläissuomalaisen musiikkisillan konsertit Kairon oopperassa. Suomalaisten palattua Suomeen oli vielä hieno retki tiedossa erämaahan ja keitaalle noin 100 kilometrin päähän Kairosta. Alue on ollut joskus 200 miljoonaa vuotta sitten osa valtamerta ja pieneliökoostumukseltaan valaille suotuisaa elinaluetta.
Nyt tämä Wadi el Rayan on yksi maailman luontoperintökohteista paikalleen kuolleine valaiden runkoineen, joita saattoi käydä tutkimassa hikipisaroiden valuessa otsalla. Pehmeässä hiekassa kävelykin on melko uuvuttavaa. Land Cruiserin kuljettaja ja retkioppaamme olivat rakentaneet leirin tulevaa yötä varten hiekkakivimuodostelmien suojaan. Sillä aikaa, kun tutkimme valaita, kuljettaja kokkasi kanaillallista leirissä tottuneesti.
Aavikkoketut juoksentelivat ravintoa etsimässä – neljä niitä taisi päivystää leirimme luona koko yön. Leirissä oli lämmin nukkua, ja pitkään katselin täysikuuta ennen kuin uni tarttui silmään. Hiekkapöly ja ehkä Kairon saaste yhdessä himmensivät tähdet taivaalla. Joskus aiemmin tähtimatto on ollut taivaalla häikäisevän hieno kokemus, kun yöllä on raottanut silmiä.
Nyt sai huiskia pikkukettuja, jotka pyörivät rapistelemassa lähimpiä kasseja. Ne olivat hauskoja , harmaita isokorvaisia: toisaalta kesyjä, toisaalta säikkyjä mieleenpainuvia pikkukavereita.
Paluu Kairoon ja lento Suomeen antoivat vielä aikaa sulatella hienoja kokemuksia, ennen kuin lentokenttäbussi parkkeerasi Kaarinan pikavuoropysäkille. Sauna oli ensimmäisenä mielessä.
Annukka Kotka
Kirjoittaja on Luxorissa talvehtiva eläkeläinen ja tietysti kaarinalainen. Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 25.4.