Seisoskelin kymmenen maissa aamulla olohuoneen ikkunan ääressä ja seurasin läheisen terveyskeskuksen aamukuhinaa. Autoja tuli ja meni. Ihmisiä kulki polulla puolijuoksua.
Yht´äkkiä havaitsin iäkkään miehen kävelevän horjuvin askelin taloamme kohti. Hahmo näytti tutulta, selvästi naapuritalon asukas, jolla on vaikea tasapainohäiriö kävellessä.
Miehen kävelyreitti vaikutti omituiselta, kun hän suunnisti kohti nurmikkoa. Ja hupsista, hän kellahti nurin nurmikolle. Huusin ukkokullalle, että mies kaatui nurmikolle. Ukkokulta rupesi kiireesti pukeutumaan mennäkseen auttamaan kaatunutta. Koko ajan kävelytietä kulki ihmisiä sivuilleen vilkaisematta. Autoja meni yhtenä virtana ohi. Kukaan ei reagoinut maassa makaavaan mieheen.
Ukkokulta oli jo odottamassa hissiä rapussa, kun kerroin hänelle, että nyt saapui paikalle neljä nuorta naista. Yksi oli vaaleahiuksinen, kolme muuta mustatukkaista. Yksi talutti pyörää.
Nuoret auttoivat miehen pystyyn ja rupesivat taluttamaan häntä kohti miehen kotitaloa. Kyllä hän oli meidän naapuritalosta. Yllättäen heillä kaikilla näytti olevan hyvin hauskaa. Mies vaikutti naurattavan nuoria naisia puheillaan.
Matka ei ollut pitkä, mutta se eteni hitaasti. Naapuritalossa on edelleen pihatalkoot ja niinpä sieltä yksi talkoolaisista otti miehen käsikynkkäänsä ja auttoi tämän aivan ulko-ovelle.
Talkoolaiset saivat suunsa makeaksi miehen mukana olleesta karkkipussista. Mies lienee käynyt lähikaupassa ostoksilla.
Ihailin nuoria, jotka olivat laupiaita samarialaisia ja auttoivat hädässä olevaa. Olen sitä mieltä, että kolme mustahiuksista ovat maahanmuuttajataustaisia ja heillehän muiden auttaminen ja vanhempien kunnioittaminen on itsestäänselvyys. Nolotti monien ohikulkijoitten puolesta, jotka eivät katsettaan kaatuneeseen luoneet. Nuorissa on tulevaisuus!
Eira Haahdenniemi
