Kunnallisvaaleihin on aikaa vielä yli viisi kuukautta, mutta innokkaimmat ehdokkaat aloittelevat jo vaalityötään. Puolueet ovat varanneet Kaarina-lehden lokakuun numeroista parhaita ilmoituspaikkoja. Kaarinan puoluepomot keräävät nimiä ehdokasgallerioihinsa ja kilpailevat kiinnostavimmista ehdokkaista.
Tulevat valtuutetut ovat isojen päätösten edessä. Jos jollakin täällä maakunnassa on mahdollisuus vaikuttaa siihen säilyykö Kaarina itsenäisenä, niin se valta on valtuutetuilla.
Silti puolueiden ehdokaslistoille ei ole liiemmin tunkua. Pelottaako vastuu? Vai onko kirves jo heitetty kaivoon?
Kaarinan nykyisistä valtuutetuista puolet ilmoittavat olevansa ehdolla vaaleissa. Yhdenkään puolueen ehdokaslistat eivät ole vielä täynnä. Kaksi rohkeaa naista kertoo, miksi he lähtevät ehdolle. Lue lisää sivulta 6-7.
Teija Uurinmäki
teija.uurinmaki@kaarina-lehti.fi
02-588 8614
Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 9.5.