Kaarina-lehden tämän viikon Käytä ääntäsi -kysely on suljettu, koska kyselyn tulosta yritettiin vääristää.
Perjantaiaamuna kahteen vastausvaihtoehtoon tuli kymmeniä vastauksia yhdestä ja samasta ip-osoitteesta. Jo aiemmin tällä viikolla kolmatta vastausvaihtoehtoa äänestettiin kymmeniä kertoja samasta osoitteesta. Vilunkia on tehty ainakin kahdelta koneelta.
Tulos julkistetaan vilunkipelistä puhdistettuna Kaarina-lehdessä 30.5.
Tämähän on ihan yleistä jos kyselymoottori on huonosti rakennettu. Hyvä, että asia on huomattu, eikä väärää mielipidejakaumaa julkaista siten.
Hyvä, että kysely korjataan totuudenmukaiseksi. Tietysti kyseeseen voi tulla myös sellainen tapaus, että samasta perheestä/koneesta moni vastaa kyselyyn (niinkuin esim. meillä), mutta tällaisissakin varmaankin yksi ääni riittää kertomaan kannan loppupeleissä 🙂
Näitä klikkauksia oli tehtailtu sellaiseen tahtiin, ettei se voinut jäädä huomaamatta. Vastauksia on tullut kymmeniä yhdeltä koneelta. Perhevoima ei selitä tätä vääristymää.
Kommenttien lisääminen on estetty.