Istuimme tänään aamiaista syömässä. Nousin pöydästä täyttääkseni teemukia. Katsahdin ulos ja huomasin nuoren miehen, joka hyppäsi pihaamme kiertävän aidan yli. Taisi vähän ottaa haaruksista, kun hetken keikkui aidalla. Heti heräsi uteliaisuus kulkureitistä, koska kävelytie menee ihan läheltä.
Nuori mies suunnisti määrätietoisesti vaaleanpunaisen muovikassinsa kanssa kohti terveyskeskuksen parkkipaikkaa. Kohteena oli vähän iäkkäämpi, viininpunainen auto. Minulla oli hyvää aikaa painaa kaverin tuntomerkkejä mieleen. Ikä noin kaksikymmentä vuotta, hoikka, lähelle 180 cm pitkä, jalassa kauhtuneet farkut, päällä ruskea fleece-takki, ja päässä farkkulippis. Silmiinpistävä tuntomerkki oli fleecen alta pilkottava keltainen puseronhelma, kuin keltainen vanne lantiolla.
Mies ei mennyt autoon avaimella, vaan jollakin muulla tavalla, koska sisäänpääsy kesti hetken. Hän istahti etupenkille ja touhusi jotakin. Starttaamiseen ei menisi niin kauan aikaa. Yhtä äkkiä mies nytkähti taaksepäin ja pian sen jälkeen työnsi muovipussiin jotakin. Sitten hän kurkotti kakkoskuskin puolelle ja taas sujautti jotakin muovipussiin. Tämän jälkeen mies nousi autosta ja paiskasi oven kiinni. Puolijuoksua hän lähti paikalta kohti keskustaa. Mennessään vilkuili taakseen.
Kello oli 7.50. Röyhkeä kaveri oli, sillä muutaman kymmenen metrin päässä rakennusmiehet tekivät töitään. Kukaan ei kuitenkaan mitenkään reagoinut nuoren miehen puuhiin. Ukkokulta lähti katsomaan autoa. Otti paperia ja kynän mukaan rekisterinumeroa varten. Autolta hän käveli terveyskeskukseen ja kertoi havaintomme. Siellä kiiteltiin ja kuulutettiin auton omistajaa. Hetken kuluttua nuori sairaanhoitaja kävi tutkimassa autonsa. Autosta oli revitty radio irti ja hansikaslokero oli jäänyt auki.
Kävin kirjastoreissulla jättämässä tuntomerkit poliisiasemalle.
Eira Haahdenniemi
Kirjoitettu: 8.5.2012
