Olen osallistunut lukuisiin koulutuksiin ja luentoihin, joiden yhdistävänä tekijänä on ollut ei:n sanomisen opettelu. Mitä hyvää on siinä, että osaa sanoa ei? Jos kaikki aina sanoisivat ei, mitä mistään tulisi?
Miltä tuntuisi, jos vaihteeksi sanoisit kyllä. Tuntuu nimittäin siltä, että ei:n sanomisen opit ovat jo menneet perille.
Järjestö- ja vapaaehtoistyössä mukana olevat jakavat todennäköisesti tuntemukseni. Monenlaista toimintaa on toivelistalla. Kun olisi toteutuksen aika, kovin monella tuntuu olevan kanttia sanoa, että ei käy, ei ehdi tai ei nyt muuten vaan viitsi.
Työpaikoilla ein sanominen jakaa helposti ihmiset kahteen leiriin. On niitä, jotka suostuvat venymään ja niitä, jotka ovat oppineet läksynsä ja kieltäytyvät lähes poikkeuksetta. Ennen pitkää joustajia alkaa harmittaa, miksi he aina tekevät kaiken ylimääräisen. Mitäpä jos tekisimme asioita yhdessä, saisimme ne nopeammin valmiiksi, eikä urakka tuntuisi kenestäkään kohtuuttomalta? Lopputuloksena olisi vielä mukava yhdessä tekemisen meininki.
Taloyhtiöiden talkoot, koulujen vanhempainyhdistysten ja urheiluseurojen tempaukset kaipaavat myös enemmän kyllän sanojia. Yhteinen, hoidettu pihamaa on kaikkien ilo, miksi emme voisi osallistua sen hoitoon yhteistuumin.
Toki on tarpeen miettiä, miten moneen asiaan pystyy energiaansa jakamaan. Liiallisella kyllän sanomisella on riskinsä. Mutta useimmiten seuraukset ovat myönteiset. Toisten ihmisten tapaaminen, aikaansaannokset tai uusien haasteiden voittaminen ovat palkintoja, joiden vuoksi kannattaa ottaa riski ja tarttua toimeen.
Marja Vaiste
Kirjoittaja on kaarinalainen yrittäjä ja Kaarinan Yrittäjien puheenjohtaja. Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 9.5.