
Internetissä kiertää adressi, jolla vastustetaan Piispanlähteen koulun 6. luokkalaisten siirtämistä yläkouluun. Adressi on ollut allekirjoitettavana maanantai-iltapäivästä lähtien Adressit.com-nettisivustolla. Siihen oli tullut tiistaiaamuun mennessä reilut 30 allekirjoitusta.
Piispanlähteen yhtenäiskoulussa opiskelee noin 600 oppilasta. Osa vanhemmista on huolissaan pari viikkoa sitten julki tulleesta päätöksestä siirtää syksyllä 6. luokan aloittavat oppilaat noin kilometrin päähän nykyisistä tiloistaan yläkouluun. Koululla järjestetään tänään tiistaina vanhemmille keskustelutilaisuus aiheesta.
Rautaselta tämä on ollut erinomainen päätös. Ekaluokkalaisillakin mukavampaa, kun aivan vanhimmat siirretään isompien lasten koululle. En ymmärrä miksi vanhemmat edes ovat tähän näin voimakkaasti suhtautuneet? Ja onko missään kerrottu lasten mielipidettä asiaan? Näitä lapsiahan tämä asia koskee, eikä vanhempia…
Hohhoijaa…näiden 11-12 vuotiaidenko pitäisi lähteä asiaansa itse ajamaan kun vanhempia jotka ovat asiaa uskaltaneet arvostella uhkaillaan syytteillä???
Nimenomaan lasten toiveista kaikki on alkunsa saanutkin.
Mahtaako kirjoittajalla nyt unohtua, että myös nämä koulumme pienimmät kasvavat ja joutuvat siirtymään yläkouluun ennen aikojaan?
Kyllä ne vanhemmat, jotka tätä asiaa ajavat, ovat kaikkien koulun oppilaiden asialla, myös ekaluokkalaisten.
Minä ainakin toivon, ettei yhdenkään koulumme kuutosen tarvitsisi opiskella yläkoulussa. Lapsuus on muutenkin jo kovin lyhyt.
En haluaisi että oma 12 vuotiaani joutuu yläasteelle ennen aikojaan. Tyhmyyksiä voi oppia hieman myöhemmin. Mitä yläaste ihan varmasti opettaa..
Yläaste ei kyllä opeta yhtään tyhmyyksiä. Ja jos opettaa, on ongelma syntynyt jo kotona/siellä alakoulussa. Suurin osa kuitenkaan ei opi sieltä näitä tyhmyyksiä.
Ja jos todetaan, että on oikeasti lähetelty “laittomia viestejä”, niin toivottavasti asia ei todellakaan jää siihen vaan rehtori tekee asiasta ilmoituksen viranomaisille. Tämä ei kuullosta lasten kannalta hyvältä että heidän vanhempansa lähettelevät sellaisia viestejä rehtorille, siitä ei ainakaan opita muuta kuin näitä tyhmyyksiä. Mutta antaa viisaampien ihmisten todeta olivatko viestit laittomia vai eivät. Mutta jos olivat niin rangaistusta vaan niin lapsetkin oppivat jotain vähemmän tyhmää.
“Nimellekin” tiedoksi, ettei rehtorille ole lähetetty herjaavia tai muunkaanlaisia “laittomia viestejä”, ja tämän on myös rehtori itse myöntänyt. Rikoslaimme nimittäin toteaa yksiselitteisesti, että virkamiehen toimintaa saa arvioida kriittisesti myös julkisuudessa.
En usko, että “Nimikään” haluaisi asua sellaisessa yhteiskunnassa, missä julkista valtaa käyttävien virkamiesten toimintaa ei saisi arvostella ilman oikeusseuraamusten ukaa. Sellaisia maita maailmasta löytyy, valitettavasti.
Kommenttien lisääminen on estetty.