Alkusoitto

0

Vanhusten kuljetuspalveluiden karsiminen (Kaarina-lehti 6.6.) ja Piikkiön terveyskeskuksen päivystyksen lakkauttaminen (sivu 5) ovat vasta alkusoittoa.

Palvelusektorin kulujen kasvu ja väestönkasvun pysähtyminen ovat nakertamassa kaupungin kassaan miljoonien eurojen lovea. Veroprosenttia joudutaan luultavasti nostamaan (sivu 5) ja lainaa ottamaan lisää. Sekään ei riitä.

Jokainen lautakunta joutuu totisen paikan eteen pohtiessaan ensi vuoden budjettia. Menot eivät voi kasvaa, vaikka kustannustaso nousisi. Voiko palvelut tuottaa tehokkaammin vai onko pakko karsia palveluita?

Palveluiden heikentäminen on aina vaikea päätös ja vielä vaikeampaa se tulee olemaan tänä vuonna, kun leikkaajien suosio mitataan lokakuun kunnallisvaaleissa.
******************************************

Piispanlähteen koulun rehtori on sivistysjohtajan komppaamana selittänyt kehnoa tiedottamista useaan otteeseen sillä, etteivät he ymmärtäneet, että heille vanha asia on vanhemmille uutta. Selitys rupeaa kuulostamaan päivä päivältä enemmän meriselitykseltä.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tuli kuudesluokkalaisten siirto aivan yhtälailla yllätyksenä opettajille kuin vanhemmillekin. Samalla lailla opettajien piti lukea rehtorin puheita rivien väleistä ja arvailla, mitä tulee tapahtumaan.

Myönnän myös oman tyhmyyteni. En minäkään tiennyt, että yhtenäiskoulu tarkoittaa sitä, että mikä tahansa luokka voidaan siirtää toiseen rakennukseen milloin tahansa.

Teija Uurinmäki
teija.uurinmaki@kaarina-lehti.fi
02-588 8614


Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 13.6.