Äimistelin aiemmin, miksi moni toimittaja toistaa kuin papukaija kunnan ja valtion kapulakielisiä tiedotteita ottamatta niistä kunnolla selkoa. Ihmettelin myös, miksi toiset toimittajat riipivät virkamiesten toimintaa kuin piru olisi merrassa. Nyt, kun olen pitkästä aikaa tehnyt freelance-toimittajantyötä, tiedän, miksi.
Ihanan moni päättäjistä ja kaupungin työntekijöistä on sisäistänyt, miksi mediaa tarvitaan ja miksi se on sellainen kuin on, mutta osalla on suuria vaikeuksia. Mediaan suhtaudutaan kuin sen kriittisyys ja kyky yksinkertaistaa asiat ymmärrettäviksi olisi työpaikkakiusaamista.
Kun olen puhelimessa kertonut olevani lehdestä, eräs virkamies kiljui korvaani kaikki traumansa jostakusta toisesta toimittajasta. Kun olen ollut kysymässä ensimmäistä kysymystä – paha tapa haastattelussa – eräs virkamies alkoi huutaa, että yritän laittaa häntä tekemään minun työtäni. Muita virkamiehiä en saa koskaan kiinni ja väliportaan yhteystiedot leikkivät joka kerta kuurupiiloa.
Moni virkamies olettaa, että tunnen hänen alueensa ja byrokratian kiemurat yhtä hyvin kuin hän itse. Hänen mielestään olen epäpätevä yrittäessäni selvittää asioita haastattelemalla. Osa käskee minua lukemaan haastattelun sijaan julkinen asiakirja X, jossa ”on kaikki tarvitsemani tiedot”. Kun asiakirja löytyy, se on 1204-sivuinen, kysymäni seikka löytyy liitteestä 67 kahdelta riviltä ja siinä on neljätoista termiä, joita en tunne.
Byrokratian sulkeutuneisuus ja salassapitovelvollisuudet ajavat toimittajat usein jahtaamaan jotain helpompaa: yksittäisten työntekijöiden mokia. Medialla on paljon valtaa, eivätkä kaikki toimittajat käyttäydy asiallisesti. Itse toimittajana toivon vain, että hiki ei kihoaisi otsalle joka kerta, kun on otettava yhteys virkamiehiin. Virkamiehet ja mediahan ajavat (yleensä) samaa asiaa: oikeudenmukaista ja hyvää yhteiskuntaa…
Maria Kesti
Kirjoittaja on viestinnän monityöntekijä. Kolumni on julkaistu Kaarina-lehdessä 20.6.
