Juhannuksena pidettävä järki mukana

0

Turun liikkuvapoliisi pyytää saaristoon päin suuntaavia varaamaan aikaa ja kylmiä hermoja matkaan.
Juhannuksen menoliikenne on vilkkaimmillaan torstai-iltapäivästä perjantaiaamupäivään. Paluuliikenteen ruuhkien odotetaan vilkastuvan sunnuntaina puolenpäivän jälkeen ja jatkuvan iltaan asti. Juhannusliikenne ruuhkauttaa saaristoon johtavia teitä ja lossijonot voivat kasvaa tuntien mittaisiksi.
Poliisi muistuttaa, ettei ruuhkaliikenteessä ohittelu juuri jouduta matkantekoa. Muuta liikennettä hitaampia ajoneuvoja poliisi kannustaa vilkuilemaan taustapeilistä ja antamaan ohitusmahdollisuuksia.
Vesilläliikkujien tärkein muistettava on pelastusliivi. Uimataidottomille pelastusliivi on ainoa oikea, kelluntatakki ei riitä. Vesille lähtiessä kannattaa ilmoittaa läheisille määränpää ja aikataulu.
Juhannuskokkoja ei kannata suunnitella metsäpalovaaran eikä kovan tuulen aikaan. Kokkoon tarvitaan aina myös maanomistajan lupa. Myöskään sammutusvälineitä ei saa unohtaa. Palojätteet on sammutettava vielä vedellä lopuksi.
Kaupat ovat juhannusaattona auki puoleenpäivään ja juhannuspäivänä suljettuna. Sunnuntaina kaupat palvelevat normaalisti.