Kimmo Vyyryläinen täyttää 50 vuotta

0
Kimmo Vyyryläinen tapasi vanhan pelikaverinsa heinäkuussa Liettuassa. Mike Jones toimii nykyään USA:n juniorimaajoukkueen valmentajana.

Ensimmäinen kaarinalainen koripallon suurpelaaja Kimmo Vyyryläinen täyttää tänään heinäkuun 25. päivänä 50 vuotta. Vyyryläinen pelasi aikanaan SM-sarjassa 16 kautta ja teki 4 936 pistettä 476 ottelussa. Pelaajauransa jälkeen hän kouluttautui valmentajaksi ja toimi viimeksi kaudella 2011–2012 Vilppaan liigaluotsina.

Kaarinassa asuva Vyyryläinen nimettiin Ura Basketin Hall of Fameen vuonna 2010 ja hänelle luovutettiin Ura Basketin kultainen ansiomitali vuonna 2011.

– Omassa lapsuudessani lasten liikkuminen oli vielä paljolti omaehtoista. Mekin teimme kesäaikaan itse kentän ja välineet omaan pihaan, jossa sitten järjestimme kavereiden kesken kilpailuja, Vyyryläinen muistelee.

Vyyryläinen aloitti koripallon, kun luokkakaveri Harri Virta houkutteli hänet Uran koristreeneihin.
– Yläkoulun aikaan liikunnanopettaja Antti Hyvärinen puhui siivoojille ja pääsin aina koulun jälkeen tunniksi jumppasaliin heittelemään. Onnistuisi varmaan tämänkin päivän junnuille.

Ympyrä sulkeutuu

Vyyryläinen siirtyi Urasta Turun Pyrkivän divarijoukkueeseen aikana, jolloin seurasiirrot eivät olleet kovin tavallisia.

– Divarikausi toimi minulle ponnahduslautana SM-sarjaan, jossa kuluikin sitten seuraavat 16 kautta, Vyyryläinen kertaa.

Valmentajista miehen mieleen on jäänyt erityisesti Paavo Koskivaara, joka rohkaisi nuorta pelaajaa ja vaati kokeenemmilta ja taivimmiltakin paljon.

Vyyryläinen lopetti peliuransa vuonna 42-vuotiaana kotiseurassaan. Hän toimi viimeisen kauden (2003) pelaajavalmentajana. Joukkue selviytyi tuolloin SM-karsintoihin asti.

Varhainen erikoistuminen huolettaa

Vyyryläistä huolestuttaa lasten liikunnassa varhainen erikoistuminen.

– Urheilu itsessään ei enää tunnu riittävän, ja varsinkin aikuiset hakevat vain nopeaa menestystä.

Hänen mielestään seurojen pitäisi panostaa entistä aktiivisemmin lasten iltapäivätoimintaan. Myös luokanopettajien ja liikunnanopettajien osaaminen on saatava paremmin käyttöön.

Vyyryläinen näkee, että seuralla on paljon annettavaa yhteisölleen. Liikunta on tehokas tapa ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä.

– Kun tapaan kentällä pallottelevia lapsia tai vanhan pelikaverin 20 vuoden takaa, meillä on heti yhteinen urheilun kieli, pitkään sosiaali- ja liikuntapuolella työskennellyt Vyyryläinen toteaa.

Jukka Lindberg