Meidän tuleva talo on kohta muuttokunnossa. Puolisosta olen viime kuukaudet nähnyt vain työhaalarin ja auton takavalot. Itse maalaan talolla päivät ja yöt. Me olimme ne, jotka vannoivat, että emme sitten mene rakentamaan taloa itse…
Teen ensimmäisen kerran elämässäni pitkään ruumiillisesti todella raskasta työtä, ja siitä on tullut hassuja huomioita. Tavallisesti minulla esimerkiksi heittää päästä, jos ruoka-aika myöhästyy vartin. Syön yleensä kevyesti ja lisäaineettomasti ja valmistan ruuan ajatuksella. Tontilla raataessani kello menee ensin yhden ruoka-ajan yli, sitten toisen, sitten kolmannen. Yön tullen löydän itseni sullomasta kaksin käsin sisääni mitä tahansa nopeaa, rasvaista, suolaista, lihaista ja makeaa, mitä ympäriltä löytyy. Pari makkarapakettia korvaa erinomaisesti tavalliset pupunruokani.
Työn tauotessa lösähtäisin mieluiten television ääreen, eikä minua huvita yhtään hoitaa lapsia. Romaaneista, lehdistä ja televisiosta seuraan vain sitä, jonka tiedän jo valmiiksi viihdyttävän minua. Siivoamiseen tekisi mieli suhtautua suurpiirteisesti. Kaikki sotkeutuu koko ajan, joten raivataan esiin vain se alue, jota tarvitaan nyt!
Minusta on tullut oikein perinteinen äijänköriläs.
Pellavaöljymaalia ikkunanpuitteisiin sutiessani olen leikitellyt ajatuksella, mitä tapahtuisi, jos joku äijänköriläs laitettaisiin vastaavasti tekemään minun töitäni: artikkeleita, koulutuksia, tutkimusta. Alkaisiko hän yhtäkkiä tuntea syvää vetoa maustamattomaan jogurttiin ja marjoihin? Ihastuisiko hän Monika Fagerholmin romaaneihin ja kokeellisiin taide-elokuviin?
On turha väittää, että eihän tämä äijä pystyisi tekemään minun töitäni. Meidän talon hilpeyttä herättävistä maalausratkaisuista on helppo nähdä, miten hyvin minä osaan vastaavasti rakentaa…
Maria Kesti
Kirjoittaja on viestinnän ja ilmaisun sekaosaaja.
