Sunnuntain varhaisina tunteina Lounaasta saapunut ukkosrintama aiheutti häiriöitä sähkönjakelussa Fortumin verkkoalueella Lounais- ja Etelä-Suomessa, tiedottaa Fortum.
Fortumin mukaan Lounais-Suomen saaristossa ukkonen aiheutti jonkin verran verkostovaurioita, jonka seurauksena sähkökatkot kestivät alueella keskimäärin tunnista puoleentoista. Pisimmillään viat ovat kestäneet noin 6–8 tuntia. Salamointi aiheutti myös useita lyhytkestoisia muutaman minuutin mittaisia sähkökatkoja muualla Fortumin verkkoalueella.
Viankorjaushenkilöstö on saanut lähes kaikki viat aamuyön tuntien aikana korjattua, lukuun ottamatta Taalintehtaan Byholmenia, Marttilan, Paraisten ja Salon alueita, joissa viankorjauksen ennustetaan kestävän iltapäivän puolelle.
Sääennusteiden mukaan Suomeen on odotettavissa maanantain aikana uusia ukkosrintamia. Fortumin käyttökeskus seuraa säätilan kehittymistä.
Lue lisää keskiviikon Kaarina-lehdestä.