Poliisi pyytää apua ruumisetsintöihin

0

Tammikuun lopulla 2012 kadonneeksi ilmoitetun 45-vuotiaan Minna Elise Suomisen epäillään kuolleen. Kuluneen kevään ja alkukesän aikana on poliisin tutkinnassa voitu todentaa huhut Suomisen joutumisesta henkirikoksen uhriksi paikkansa pitäviksi ja rikospaikaksi on selvinnyt Turun Pansiossa Tähkiönkadulla sijaitseva yksityisasunto.

Rikoksen tekijät ovat olennaisilta osin poliisin tiedossa, mutta Suomisen ruumis on edelleen kadoksissa. Poliisi pitää todennäköisenä, että Suomisen ruumis on surmaamisen jälkeen hävitetty jätesäkkeihin paketoituna. Hävityspaikka on todennäköisesti ollut Turun seudulla ja enintään noin tunnin ajomatkan päässä Pansiosta. On syytä uskoa, että säkit on hävitetty pienehköltä sillalta tammikuun lopullakin pakkasesta huolimatta sulavana virtaavaan keskikokoiseen puroon tai jokeen upottamalla.

Poliisi pyytää yleisöhavaintoja ja arviota tällaisesta paikasta sekä mahdollisia tietoja muista tähän rikokseen liittyvistä havainnoista. Pienetkin havainnot tai mieltä askarruttamaan jääneet seikat liittyen edellä kuvattuun tapahtumakokonaisuuteen pyydetään välittämään tutkijalle p. 050-4562225, sähköpostitse osoitteella palaute.varsinais-suomi@poliisi.fi tai lähimmälle poliisille.