“…vaihdan farkut verkkahousuun ja juon kaljaa auringonnousuun!” Näin lauloi Leevi and The Leavings tunteikkaasti.
Olimme ihan oikeasti lähdössä Pohjois-Karjalaan, Enon Mustavaaraan tapaamaan äitivainajani serkkua. Tämä lienee seitsemäs tai kahdeksas kesä, kun käymme tervehtimässä pirteää, kahdeksankymppistä Hildaa. Hilda täytti kyllä jo 81 vuotta. Hän on neiti-ihminen ja asustelee Roosa-kissansa kanssa pienessä, idyllisessä mökissä. Talvella mökistä puuttuu kaikki idyllisyys, kun saa tehdä kaikkensa, että mökki pysyy kovilla pakkasilla asuttavana. Kesällä kaikki on toisin.
Hilda on vuoden verran sairastellut sitä sun tätä. Sairastuminen ottaa koville tai lähinnä sen myöntäminen, ettei enää pääse valtavalla vauhdilla eteenpäin. Pihamaallaan on melkoisia kukkapenkkejä perennoineen. On myös iso mansikkamaa. Tänä keväänä hän ei ole jaksanut kitkeä eikä jalat anna myöten kyykistellä. Puheista huolimatta kaikki on kuitenkin tip top. Hilda on sisukas kuin mikä.
Aina jo etukäteen nautin murteesta, jota saamme kuunnella muutaman päivän. Kaikkia vahvistussanoja höysteenä en edes minä ymmärrä ukkokullasta puhumattakaan. Puhe pulppuaa ja solisee kuin vuoripuro. Tapaamme myös Hildan veljen ja sisaren. Nauru raikaa ja jutut lentävät. Pohjois-Karjalan maisemat ovat silmiä hivelevän kauniita, satoi tai paistoi.
Eira Haahdenniemi
