Kuu, maan ikuinen kiertolainen on kiinnostanut, kiehtonut, miksei myös aiheuttanut kauhistusta ihmisissä aikojen alusta alkaen. Yötaivaan vallitsijaa on aikoinaan palvottu Jumalana.
Kuusta on riittänyt ihmiskunnalle tekemistä. Kuuta on tiirailtu ensimmäisillä alkeellisilla kaukoputkilla jo 1200 -luvulla. 1600 -luvun alussa renessanssin monitaituri Galileo Galilei rakensi kaukoputken, jonka suurennos oli jo kolminkertainen.
Nyhyhistorian merkittävimmän kilpajuoksun järjestivät Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, jotka kävivät ankaraa taistelua siitä, kumpi saa ihmisen ensimmäisenä kuun kamaralle. Kuu on kiehtonut myös taitelijoita, taidemaalareita, kirjailijoita ja säveltäjiä.
Oletko sinä kuin kuka tahansa muu, kiinnostunut kuusta, sen synnystä ja kehityksestä, pinnanmuodostuksista, kraatereista tai avaruuslennoista? Haluatko tietää, mikä oikeastaan on Kuun merkitys?
Kun vastaat edellä esitettyihin kysymyksiin myöntävästi, suuntaa kulkusi torstaina Piispanrantaan.
Illan aikana Tuorlan observatorion tähtitieteilijä, filosofian tohtori Rami T.F. Rekola vastaan ainakin kuun merkitystä koskeviin kysymyksiin. Hietalan luennon ohella tilaisuudessa kuullaan Peter Södergårdin johtaman Baltic Gospel Singers -lauluyhtyeen esittämiä hiljaisuuden lauluja.
Täydenkuun ilta Piispanrannassa (Lemuntie 242, Piispanristi) torstaina 30.8. kello 18.30. Lippuja myydään Kaarinan ja Piikkiön yhteispalvelupisteissä sekä Tuorlan Majatalossa.