Valtuutettua saa vaivata

0

Viime torstaina Hepojoen kylätalon parkkipaikka oli täynnä. Ulkorakennuksessa oli monta kymmentä huolestunutta ihmistä. Keskustelimme kaupungin aikeesta perustaa maa-ainespuisto Hepojoelle ja miten kuntalaiset voisivat torjua vääränä pitämänsä hankkeen. Olin paikalla, koska minulle oli alettu viikkoa aiemmin soitella ja kertoa hankkeen huolista ja riskeistä.

Monesti päätöksiä joutuu tekemään osittain puutteellisin tiedoin. Kunnallinen sektoriraja voi olla mahdoton ylittää tai ratkaisevaksi muodostuu lyhytaikainen säästö eikä pidemmän aikavälin tuloksellisuus. Luonto voi jäädä päätöksen jalkoihin tai syntyä yksittäiselle ihmiselle käsittämätön loukku.

Pari vuotta sitten erityislapsen äiti otti yhteyttä, kun hänelle ei myönnetty nuoremmasta lapsesta kuntalisää, koska vanhempi lapsi oli kuntoutuksen vuoksi päivähoidossa. Otin asian esille ja jonkin ajan kuluttua lautakunta korjasi ohjeissa olleen järjettömyyden.

Välillä yhteys voi olla neuvontaa. Miten toimia, kun lapsen koulukyydeistä kysellessä virkamiehen asenne on ollut tyly ja äiti soittaa, ettei enää uskalla edes kysyä keneltäkään. On luettu yhdessä nettisivuja ja ohjeita ja etsitty parasta tapaa viedä asiaa eteenpäin.

Aina ei voi auttaa, vaikka tahtoa olisi. Monikkoperheet eivät saa kuntalisää kuin yhdestä lapsesta, vaikka kuluja on kahden edestä. Rakasta virkistysmetsää ei pystytty suojelemaan kaikki-pois-hakkuilta, koska kaupunki oli asian sopimuksilla ulkoistanut. Monesti asia on liian pitkällä, jotta sillä kertaa ehtisi enää vaikuttaa.

Kuntalisä, joukkoliikenne, luonnonsuojelu, lasten palvelut – näistä minuun on eniten näiden neljän vuoden aikana oltu yhteydessä. Joskus joku kiittää tai kehuu ja sillä jaksaa uudella tarmolla taas pitkään.

Kuntalaisella on oikeus ja velvollisuus olla yhteydessä päättäjiin. Luottamushenkilöt ovat tehtävässään sivutoimisia maallikoita, jotka toimivat käytettävissään olevilla tiedoilla. Heitä on lupa valistaa. Sähköposti on hyvä keino, lyhyt viesti on tehokkaampi kuin pitkä essee. Illalla soitellessa toivon ymmärrystä, että työ tai vaikkapa lasten nukkumaan laitto voi välillä estää vastaamisen, mutta tekstiviestillä voi jättää soittopyynnön.

Jos maankaatopaikka, koululuokkien koko tai liikenneratkaisut harmittavat, nyt on oikea hetki pyrkiä ehdokkaaksi. Arvelen, että Kaarinassa on kaikkien puolueiden listoilla vielä tilaa.
Ja kun vaalit on pidetty, luottamushenkilöt ovat sinun käytettävissäsi. Kerro epäkohdista tai vaikka kiitä. Valtuutettua saa vaivata.

Mari Saario
Kaarinan kaupunginhallituksen jäsen
Kaarinan Vihreät