KaaPon miehille uusi valmentaja

0

Jalkapalloseura Kaarinan Poikien miesten edustusjoukkueen uudeksi valmentajaksi on nimitetty Timo Jalo. Jalo siirtyy luotsamaan kaarinalaisia turkulaisesta TPK:sta.

Edustusjoukkuetta kaksi edellistä kautta luotsannut Jussi Pajuniemi ei jätä seuraa, vaan siirtyy KaaPo:n pelaajaputken toiseen päähän vuosina 2004–2005-syntyneiden poikien valmennuskoordinaattoriksi.

Jalo on tuttu kasvo myös pelaajana, sillä hän edusti kasvattajaseura Turun Palloseuraa aikoinaan yhteensä 247 pääsarjaottelunsa. Sittemmin hän on valmentanut Turun Nappulaliigaa, TPS:n ja FC Interin juniorijoukkueita ja kolme kautta Pargas IF:n edustusjoukkuetta.

– Olemme todella tyytyväisiä, että saimme paikattua ”Pajun” jättämän aukon edustusjoukkueen valmennuksessa nopealla aikataululla ja olemme ylpeitä, että Timon kaltainen pitkän linjan ammattilainen halusi haasteeseen tarttua, kertoo KaaPo:n toiminnanjohtaja Kim Ekroos  seuran verkkosivuilla.