Kaarina pärjää omillaan, jos niin päätämme

0

Suomessa on liikaa kuntia. Monen kunnan talous on niin heikoissa kantimissa, että yhtyminen suurempaan on järkevää ja perusteltua.

Nyky-Kaarinan tilanne ei kuitenkaan pakota meitä liittymään Turkuun. Ja kun hallituskin on luvannut, että kuntaliitoksiin ei käytetä pakkoa, niin itsenäisyytemme on omissa käsissämme – jos niin päätämme.

Tehtyämme päätöksen meidän tulee elää sen velvoittamana eli ryhtyä todella tekemään Kaarinasta kaupunkia, jolla on oikeutus omaehtoiseen elämään sekä sen tuomaan vapauteen ja vastuuseen. Sellainen Kaarina on jotain, mitä mikään kunta Suomessa ei vielä ole, mutta jollainen meillä on mahdollisuus kaupungistamme tehdä: joustava, innovatiivinen, määrätietoinen, hallinnoltaan ja rakenteeltaan kevyt sekä tarpeelliset palvelut asukkailleen kustannustehokkaimmalla tavalla järjestävä laadusta kuitenkaan tinkimättä.

Tällaisen Kaarinan tekeminen on haaste, jonka olen päättänyt ottaa vastaan. Jos sinäkin koet haasteen mielekkäänä.

Jukka Helttula
Kaarinan Kokoomus ry, pj