Lapsi ja vanhus

4

Lapset ja vanhukset ovat vastakkain päätöksenteossa, vaikka kaikista on huolehdittava tasapuolisesti.

Kaarinasta ei löydy riittävästi laitospaikkoja vanhuksille ja perusturvalautakunta on silti keväällä talousvaikeuksiin vedoten päättänyt, ettei yksityiseltä puolelta osteta paikkoja.

Keväästä syksyyn terveyskeskuksen vuodeosastolle on muodostunut yli kymmenen hengen laitospaikkaa odottavien joukko. Vuodeosastolla käydään syöttämässä muistisairaita omaisia, koska henkilökunnalla ei ole resursseja pitkiin syöttämisiin. Vuodeosastolle tulevia henkilöitä on jouduttu pitämään käytäväpaikoilla jopa yön yli.

Muistisairaille tärkeintä on elämänrytmin ja unirytmin pysyminen samana, aivan kuten pienillä lapsilla. Kotiin saatavat palvelut ovat joillekin keino selviytyä kotona.

Kuljetuspalveluja on karsittu, mutta julkinen liikenne ei kuitenkaan ole kaikkien ulottuvilla.

Asiat on ratkaistava myös koskien Kaarinan syrjäalueita, sen vanhuksia sekä lapsiperheitä. Vammaisilla lapsilla tulee olla mahdollisuus esteettömään lähikouluun ja tarvitsemiinsa palveluihin. Heitä ohjataan erityiskouluun, eivätkä he saa kontaktia oman asuinalueensa lapsiin.

Vanhusten ja vammaisten palvelut tulisi saada esteettömään katutasoon. Koulujen lisäksi lapset tarvitsevat toimivia päiväkoteja ja nuorisotiloja lähialueelta. Edelleen on puutetta tiloista joillakin alueilla. Hyvinvointia voidaan lisätä liikunnan ja kulttuurin keinoin. Tämä lääke sopii lapsista vanhuksiin.

Riitta Nissilä
suun.ins.
kuntavaaliehdokas (kok)

newest oldest
Notify of
Matti Alander

Kaupungin valtuustossa ei varmasti istu ainoatakaan luottamusmiestä, joka olisi niin ilkeä että ei käyttäisi verorahoja lapsiin ja vanhuksiin. Ongelmana on raha ja sen riittävyys ja se on globaali mikä tekee siitä vieläkin monimutkaisempaa. Lähi vuodet Kaarinassa on menty Kokoomusjohtoisesti ja sillä on ollut paljon poliittista valtaa. Äänestyksissä Kokoomus Vihreät akseli on usein ollut vahvoilla. Kokoomus perustelee päätöksiään yleensä taloudella ja Vihreät ympäristöllä. Oliko kuitenkaan viisasta mennä maksumieheksi seudulliseen joukkoliikenteeseen ja seudulliseen kaukolämpöön ? Nyt vielä kiireellä ja heti seudulliseen vedenjakelu yhtiöön. Miljoonia menee runsaasti hukkaan eikä varmasti tasapuolisesti, mitä usein toitotetaan. Päätösvalta menetetään kasvottomalle monopoliyhtiölle ja lähettelee entistä suurempia laskuja,… Read more »

Silja Ristimella

”Oliko kuitenkaan viisasta mennä maksumieheksi seudulliseen joukkoliikenteeseen ja seudulliseen kaukolämpöön ?”

Tiedät hyvin itsekin, että ei ollut muita vaihtoehtoja.
Vaihtoehtoisia energiamuotoja ei ole tarjolla riittävästi Kaarinan alueella.

Ja joukkoliikenteestä, oliko muita vaihtoehtoja sujuvan joukkoliikenteen järjestämiseksi? Sinut kun valittiin seudullisen joukkoliikennelautakunnan jäseneksi, niin pidä meidän kaarinalaisten puolia.

Matti Alander

Kaukolämmössä oli kotimainen vaihtoehto hakkeella, oljella ym. Tai merilämmöllä, sitä valtuuston enemmistö ei halunnut. Jopa Vihreät äänestivät ulkomaisen kivihiilen puolesta ja sitä saadaan mitä tilataan. Kaarinan kaukolämmönkäyttäjät tulevat takaamaan Fortumille 10 prosentin voiton kaikissa olosuhteissa ja Turku energian kautta Turulle vähintään 18 miljoonaa voittoa vuodessa. Perusmaksun suuruutta ei vielä tiedä kukaan, mutta varmasti nousee ja paljon kun investointeja Naantaliin aletaan toteuttamaan ja vanhaa Forttumin voimalaa purkamaan. Osakepääoman ensimmäiset korotukset satoja tuhansia otettiin juuri Kaarinalaisilta muiltakin kuin kaukolämmön käyttäjiltä. Sähkö ei ole tuottanut lupauksista huolimatta juuri mitään. Minun mielestäni kaukolämpösopimus oli suuri puhallus, josta Kaarina ei pääse eroon kuin maksamalla vähintään… Read more »

Matti Alander

Edelliseen tuli painovirhe paholainen, kaukolämpöputkistomme on vuokrattiin 15 vuodeksi, ei viideksikymmeneksi.