Nuori kuljettaja syöksyi rekan alle

0

Kaarinassa sattui sunnuntaina kaksi vakavaa liikenneonnettomuutta. Noin 20-vuotias nainen loukkaantui kello 17 aikaan Valtatie 1:llä tapahtuneessa ohitustilanteessa. Poliisin tietojen mukaan nainen oli lähtenyt henkilöautolla ohittamaan edellä ajanutta ajoneuvoyhdistelmää, mutta ilmeisesti tien liukkauden vuoksi menettänyt ajoneuvonsa hallinnan. Kuljettaja törmäsi tien keskikaiteeseen ja kimposi siitä suoraan ajoneuvoyhdistelmän eteen.
 Henkilöauton kuljettaja viettiin ambulanssilla sairaalaan tutkittavaksi, mutta alustavan tiedon mukaan hänellä ei ole vakavia vammoja. Tapahtumahetkellä tien pinta oli erittäin liukas ja jäinen. Henkilöautossa oli kesärenkaat. Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Hieman aiemmin samana päivänä 40-vuotias nainen törmäsi keskikaiteeseen Valtatie 1:llä Raadelman rampin tuntumassa. Törmäyksessä autosta irtosi osia, joista yksi osui takaa tulleen auton tuulilasiin sillä seurauksella, että tuulilasiin tuli iso halkeama. Tapahtumassa ei tullut henkilövahinkoja. Auton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.