Kaarinan virastotalon rapistuminen voi kääntyä onnenpotkuksi.
Kirjaston, sosiaalitoimen ja K-marketin koti on epäkäytännöllinen, ruma sisältä ja rumempi ulkoa. Kirjava aaltopelti ja pikkuruiset ikkunat luovat Kaarinan keskustalle masentavan ilmeen.
Talon omistajan vaihtoehdot alkavat olla vähissä, kun virastotalon suurvuokralainen, kaupunki, on lähtökuopissa. Kirjastolle pohditaan jo korvaavaa tilaa, eikä sosiaalitoimellakaan ole hinkua palata taloon edessä olevan evakon jälkeen. Lienee mahdotonta saada suurvuokralaisia remonttienkin jälkeen myrkkyjä puskevaan talorumilukseen.
Järkevä vaihtoehto olisi pistää talo matalaksi. Nurin vaan ja uusi tilalle. Ei tule ikävä.
Kaarinaan on pitkään unelmoitu kulttuuritaloa. Mikä sopisi paremmin kaupungin keskipisteeseen kuin komea kulttuuritalo? Voisihan rakennuksessa olla myös kaupungin virastotiloja ja vaikka pieni kauppakeskus.
Toivottavaa olisi, että rakennusrahat löytyisivät jonkun muun kuin kaupungin taskusta. Kaupungin taskusta on turha kaivaa ylimääräisiä ropoja nyt, kun päättäjät pistävät karsittavia palveluita jonoon. Sijoittajalle hanke olisi onnenpotku: rakennuspaikka kaupungin keskipisteessä ja oven takana odottamassa varma vuokranmaksaja.
Teija Uurinmäki
02-588 8614
Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 17.10.
Kaupungin vetovoimaisuutta arvioidessa kiinnittyy huomio useimmiten kaupunkien keskustoihin ja torin ympäristöön; juuri niihin pitäisi panostaa. Vaikka itse säästäisinkin nimenomaan uusista investoinneista ja rakentamisesta, keskustan alue olisi tärkeää saada kuntoon kuin myös kaupungin omistuksessa olevat, akuutteja toimenpiteitä vaativat kohteet. Myös monikäyttöinen kulttuuritalo kohentaisi kaupungin ilmettä huomattavasti.
Sen sijaan voisimme säästää uusien alueiden kaavoittamatta jättämisessä; onhan näitä keskeneräisäkin projekteja ja hyvä niin, sillä ainakin vielä voin täällä Lemunniemellä nähdä kotipihaltani kirkkaan tähtitaivaan… 🙂
Minua on lähinnä ihmetyttänyt.. mikä on pettänyt.. rakennusvalvonta vaiko suunnittelu.. muutaman kuukauden paikkakunnalla asuneena olen hämmästellyt ko. korttelin kiveyksiä ja rakennusten seinustoilla olevia vajoamia. jotka johtuvat selvästi maan tiivistämisen puutteesta tai mahdollisen paalutuksen puutteesta.. ei ihme jos kosteus- ja homevaurioita on.. usein nuo vauriotten korjaaminen tulee kalliiksi ja harvoin onnistuu…
Kosmeettisia haittoja voi yrittää kyllä parsia, mutta ongelmaa ne eivät poista
Kommenttien lisääminen on estetty.