Puolueeton vaihtoehto

1

Kansalaiset ovat turrutettu puoluepullamössöllä: Puheenjohtajat väittelevät, ehdokkaat kaksintaistelevat ja gallupit tuottavat virallista totuutta.

Kunnallisvaalit ovat kuitenkin lähidemokratiaa. Ehdokasasettelussa kuntalaisille on nimittäin kaksi tietä päästä vaikuttamaan päätöksentekoon: Puolueen ehdokkaana tai valitsijayhdistyksen kautta.

Media keskittyy kyllä riittävästi tähän ensimmäiseen porukkaan. Puolueettomaan vaihtoehtoon ei valitettavasti juuri kohdisteta journalistisia resursseja. He ovat ‘marginaalia, änkyröitä, katkeroituneita, arvaamattomia yhden asian ihmisiä….’

Olisiko niin, että he ovatkin rohkeita kun tarjoutuvat vaihtoehdoksi eivätkä hae turvaa puolue-emon siipien alta. Hekin ajattelevat maalaisjärjellä ja heillekin oma asuinympäristö on tärkeää. Heillä on mahdollisuus äänestää ilman kahlitsevaa puoluekuria. Eikö sellainen ehdokas ole yhtä arvokas kuin muutkin?

Jarmo Hakulinen
valitsijayhdistys, Kaarina

1 KOMMENTTI

  1. Olen ollut Kaarinassa keskiryhmien valtuustoryhmän puheenjohtajana lähes kaksi vuosikymmentä.
    Meillä ei koskaan ole tehty yhtään ryhmäpäätöstä, mutta ryhmästä on ollut se hyöty että olemme olleet päätöksenteossa paljon vahvempia useammalla äänellä.
    Lisäksi moni päätettävä asia on selvinnyt keskustelemalla keskenään ennen päätöksen nuijimista.
    Kaikki ehdokkaat ovat varmasti yhtä arvokkaita demokratiassa ja se onneksi toimii juuri Suomessa erittäin hyvin.
    Luulisin että puoluekuri ei näyttele muutenkaan kovinkaan suurta osuutta Kaarinan päätöksenteossa edes vasemmisto puolueissa. Ajat ovat muuttuneet kunnallispolitiikassakin parissa kymmenessä vuodessa hyvään suuntaan. Enää ei omakotitontteja jaeta puolueen mandaattien mukaan tai työhaastattelussa kysytä jäsenkirjaa.
    Turussa asiat voivat olla toisin, mutta se onkin heidän sisäinen asiansa.

Kommenttien lisääminen on estetty.