Smokkihousut

0

Aamupäivällä käytiin läpi ukkokullan housuja, kun on hänelle kasvanut outokumpu vatsan kohdalle. Sen seurauksena jotkut housut ovat muuttuneet ahtaiksi. Ovat kuulema kutistuneet. Muuta vikaa ei ole. Hmm… Kinnaavia housuja löytyi kolmet kappaleet ja lisäksi smokin housut. Ukkokulta lähti ruokakauppaan ja itse istahdin ompelukoneen viereen purkamaan housuja.

Ehdin purkaa ja prässätä kolmet avatut saumat ennen ukkokullan kotiinpaluuta. Pistelin nuppineulat paikoilleen ja kutsuin miehen sovitukseen. Kaikki sujui kuin tanssi. Valmista ja hyvää tuli. Keskinkertaista tavoittelin, mutta tulikin priimaa niin kuin entisellä tytöllä.

Sitten tartuin smokkihousuihin. Enpä arvannut, mitä tulin luvanneeksi. Smokki on hankittu kuuleman mukaan 1960- luvun alkupuolella. En silloin vielä kuulunut ukkokullan elinpiiriin. Takki istuu edelleen kuin valettu. Siis yläkroppa on pysynyt kunnossa ja kuosissa. Housuja on silloin, melkein viisikymmentä vuotta sitten, pienennetty oikein runsaasti. Kroppa lienee ollut atleetin!

Housujen kauluksen purkaminen ei ollutkaan niin yksinkertaista kuin luulin. En ole periksi antavaa tyyppiä ja tein sen, minkä olin luvannut. Aikaa kului, mutta valmistakin tuli.

Housushown lopuksi uhkasin, että ruuan laatu tulee vastedes laskemaan. Seuraavaksi on vuorossa ostoksille meno, koska housujen kaulukset ovat nyt äärimmilleen viritetyt. Jopa smokkihousut oli pakko suurentaa viimeiseen mahdolliseen senttiin. Ukkokulta oli onnessaan, kun nyt kaikki housut istuvat eivätkä kiristä vatsanseudulta. Ehkei tullut ajatelleeksi uhkaustani ruuasta.

Eira Haahdenniemi