Lastensuojelun ja vanhustenhoidon ohessa viime aikoina on puhuttu päätöksenteon avoimuudesta ja sen avaamisesta kuntalaisille lähettämällä valtuustojen ja lautakuntien kokoukset netin välityksellä kuntalaisille. Avoimuus on tärkeä teema vaaleissa. Tulevalla valtuustokaudella tullaan tekemään merkityksellisiä päätöksiä, jotka vaikuttavat jokaisen suomalaisen arkeen.
Kunnanvaltuuston kokouksissa, jotka ovat avoimia kaikille, ei käy kuin median edustajia, positiivisena poikkeuksena 24.9. kokouksessa Kaarinan kymppiluokkalaiset (KL 26.9.).
Jaksaisivatko kuntalaiset seurata valtuuston kokouksia paremmin, kun sen voisi tehdä kotona ja samalla voisi kommentoida esillä olevia asioita vaikka Twitterin välityksellä?
Tekniikka luo uusia mahdollisuuksia, mutta avoimuus ei ole pelkkiä välineitä vaan ennen kaikkea asennetta. Tärkeintä valtaa käyttävät lokakuussa äänestäjät. On syytä selvittää, millaisella arvopohjalla oma ehdokas on liikkeellä. Mitkä asiat hän kokee tärkeiksi? Puuhaako ehdokas vain vaalien alla vai kiinnostaako häntä asiat myös vaalien välillä? Onko viimeksi äänestetty ehdokas käynyt aktiivisesti kokouksissa ja käyttänyt puhevaltaansa? Miten hän aikoo pitää yhteyttä äänestäjiinsä kauden aikana?
Sosiaalinen media kuten Facebook, Twitter ja Uuden Suomen blogipalvelu Puheenvuoro sekä lehtien mielipidesivut tarjoavat erinomaisia kanavia kertoa, mistä päätetään ja mitä mieltä siitä itse on. Valtuutettujen on turha piiloutua luottamuksellisuuden taakse, sillä suurin osa päätöksistä on julkisia henkilötietoja lukuunottamatta.
On aika arvioida, äänestääkö avointa ehdokasta vai kabinettipoliitikkoa. Päätös on sinun.
Sanna Vauranoja
kunnallisvaaliehdokas (kok)