TuTon toimitusjohtajan mielestä jääkiekko ei tuoksu hyvälle

0

Mitä hyvää olet tehnyt tällä viikolla Turun Tovereiden toimitusjohtaja Santtu Kiili?
– Olen ollut jakamassa yhteistyökumppanin julkaisua Turun keskustassa talkoohengessä muiden seuran pelaajien ja työntekijöiden kanssa TUTO- paita päällä. Lisäksi olemme järjestäneet uudet NHL- pelaajamme kiekkokoululaisten harjoituksiin nimmarikeikalle sekä luvannut rakentaa suuren hyväntekeväisyystapahtuman Kupittaalle 15.12. Olen myös palkannut uuden työntekijän organisaatioomme.
Mikä on parasta Kaarinassa?
– Turun läheisyys ja luonto kuten Littoistenjärvi ja sen ympäristö. Läheinen moottoritie on kyllä hyvä ja nopea tapa päästä ”kaupunkiin”.
Mille nauroit viimeksi?
– Nauramme töissä paljon ja eri asioille päivittäin. Täytyy myöntää, että meillä on töissä joka päivä myös hauskaa, vaikka haasteita riittääkin. Tänään selvisi, että eräs pelaajamme siirtyy Norjaan pelaamaan ja nauroimme paikallisille hinnoille jotka ovat suomalaisiinkin verrattuna tähtitieteelliset.
Mikä on paras tuoksu?
– Nyt tuli paha, kun on niin paljon hyviä tuoksuja. Kesämökillä on kyllä upeaa tuntea puusaunan ja esimerkiksi savustetun kalan tuoksut. Jääkiekossa ei hyviä tuoksuja ole tullut vastaan paitsi matsipäivinä kahviosta leijuva juuri paistetun munkin tuoksu. Täytyy kyllä myöntää, että hieno sikarin tuoksu on upea ja täyteläisen punaviinin tuoksuun voi jopa hukkua.
Milloin valehtelit viimeksi?
– Täytyy myöntää, että tällä viikolla. Joku soitti ja kauppasi meille tuotteitaan. Kerroin olevani kiireinen ja soittavani takaisin, mutta en ole sitä tehnyt, kun en oikeasti halunnut tuotteita ostaa. Ehkä se soittaa uudestaan..
Jos olisit fiktiivinen hahmo, mikä olisit?
En tiedä, kun ei ole tullut asiaa paljoa nyt ajateltua. Ehkä olisin 007 James Bond. Olen ollut ihan koukussa näihin leffoihin jo pienestä pitäen.
Mitä jääkaapistasi löytyy aina?
– Perus settiä kuten leivänpäällisiä ja maitoa. Olen heikkona perunasalaattiin, joten sitä taitaa olla usein tarjolla.
Mikä on lempivärisi ja missä? Kuten ”punainen kuin…”
– Sininen, punainen ja valkoinen! Mielestäni nämä ovat maailman parhaat kiekkovärit ja ne löytyvät edustusasustamme ja upeasta seuran logosta. Itse käytän paljon mustia vaatteita, mutta se ei kuulemma ole väri.
Mitä kysyisit seuraavalta henkilöltä?
– Oletko jo ollut tällä kaudella TUTO Hockey:n matseissa Kupittaalla ja viihdyitkö? Jos et vielä ole niin miksi et?

Jan Sundman

Lue Santtu Kiilin haastattelu 28.11. Kaarina-lehdestä.