Kaarinassa poltetaan kaksi tyhjillään olevaa rakennusta tulevana viikonloppuna. Tuorlan Observatorion läheisyydessä sijaitseva purkutalo poltetaan Rantakulman VPK:n toimesta lauantaina 23.2. noin kello 9 alkaen. Savuhavaintoja voi esiintyä Observatorion ja Raadelman kartanon välisellä alueella, erityisesti puolenpäivän tienoilla.
Sunnuntaina 24.2. kello 9 alkaen Varsinais-Suomen pelastuslaitos polttaa savusukellusharjoituksen yhteydessä Jättänväljäntie 32:ssa sijaitsevan asuinrakennuksen sekä varastorakennuksen. Pelastuslaitos harjoitteli samassa osoitteessa myös viime lauantaina 16.2. Rakennukset oli tarkoitus polttaa jo tuolloin, mutta ne päätettiin harjoitusteknisistä syistä polttaa vasta tulevan viikonlopun aikana. Näin mahdollistetaan suuremman henkilömäärän harjoittelu kohteessa. Kyseiset kohteet ovat harvinaisia, joten niitä hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti.
Talonpolton yhteydessä pelastuslaitoksen savusukeltajat harjoittelevat savusukellusta, etsintää ja lämpökameran käyttöä, savutuuletusta sekä huoneistopalon sammuttamista. Talonpoltosta muodostuu savua alueelle.