Littoistenjärven jäällä saattoi tänään nähdä virkapukuisen poliisin. Tänään perjantaina suoritettiin nimittäin jo perinteeksi muodostunut jäänmittaus.
Paksuudeksi mitattiin 415 millimetriä, mikä on noin sentin vähemmän kuin vuosi sitten. Oikeita arvauksia kertyi perätä seitsemän. Heistä pääpalkinnon voittajaksi arvottiin vaantaalainen Pekka Heinonen. Palkintona oli Ruska-viikko Rukalla.
LC Littoinen on järjestänyt jään paksuuden arvauskilpailuja jo kolmenkymmenen vuoden ajan.
– Vuonna 2003 jään paksuudeksi mitattiin 719 millimetriä. En tiedä, onko se kaikkien aikojen ennätys, mutta ainakin lähivuosien, Vesa Maunu muistelee.
Oikein ja lähelle arvannaiden kesken jaettiin 11 palkintoa, josta kaikki on saatu lahjoituksina. Kilpailusta kertynyt tuotto, 900 euroa, lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen: stipendeinä koululaisille ja avustuksina järjestöille.