Pääsiäisestä tulossa aurinkoinen

0

Pääsiäistä vietetään suuressa osassa maata varsin aurinkoisessa ja poutaisessa säässä. Lämpötilat ovat vuodenaikaan nähden keskimääräistä alempia ja varsinkin yöt ovat kylmiä.

Ilmatieteen laitoksen keskiviikkona 27.3. tekemän ennusteen mukaan pitkäperjantaina ja pääsiäislauantaina sää on enimmäkseen aurinkoinen ja poutainen, lähinnä Lapissa ja maan eteläosassa voi tulla paikoin lumikuuroja. Lämpötila on päivisin maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen -1…+4, maan pohjoisosassa -4…+2 astetta. Öisin lämpötila laskee suuressa osassa maata -8 ja -18 asteen välille.

Pääsiäissunnuntaina ja toisena pääsiäispäivänä sää muuttuu vähän epävakaisemmaksi ja pilvisyys on ajoittain vähän runsaampaa. Sunnuntaina lumisateiden todennäköisyys on suurin Lapissa, mutta myös maan etelä- ja itäosassa voi esiintyä lumikuuroja. Maanantaina lumikuurot yleistyvät myös muualla. Lämpötiloissa ei tapahdu perjantaihin ja lauantaihin nähden suuria muutoksia.