SALIBANDY. Sheriffien naiset tekivät eilen sen, minkä ovat turuilla ja toreilla luvanneet. Kaarinalaisjoukkue voitti Kajaanin Papaksen 4-3 (erät 1-0 / 1-2 / 2-1) ja sinetöi voitollaan nousun salibandyliigaan.
– Ääni on maassa, kun oli aika tiukka rypistys muutaman päivän aikana, mutta muuten on ok meno. Likkojen kanssa käytiin eilen ulkona, hehkuttaa valmentaja Toni Järveläinen keskiviikkoaamupäivällä ääni käheänä.
Peli eteni Turun Leaf-areenalla käsikirjoituksen mukaan.
– Ei oltu häviöllä hetkeäkään. Me oltiin selvästi vahvempia 5 vastaan 5 pelissä ja hallittiin palloa.
Sheriffien pistenaiset olivat eilen Aino Nyrhinen (1+2), Paula Suominen (1+2), Elina Nummi (1+0) ja Milla Ranne (1+0).
”Porukka pelaa paremmin kuin osaa”
Karsintasarjan voittoon riitti kaksi voittoa. Sheriffit voitti lauantain pelin Turussa jatkoajalla 4-3. Sunnuntain kamppailun kaarinalaiset hävisivät Kajaanissa 5-2.
– Tämä on eka mun valmentama urheiluporukka, joka pelaa paremmin kuin osaa. Me ollaan hävitty joukkueen perustamisen jälkeen ainoastaan neljä peliä ja noustu joka vuosi sarjaportaassa ylemmäs.
Sopimusneuvottelut pelaajien kanssa on aloitettu jo eilen baaritiskillä. Ennen ensimmäisen liigapelin alkuvihellystä on vielä paljon tehtävää. Jo liigalisenssin saaminen asettaa seuralle vaatimuksia – ja maksaa tonneja. Nyt Järveläinen odottaa, miten paljon rahaa Kaarinan kaupunki on valmis satsaamaan naissalibandyyn.
Lue lisää Kaarina-lehdestä 20.3.
Kuva lauantain pelistä. Lauantaina maalinteon aloitti Mikaela Andersson. Kuva: Anu Karppi.
USKOMATON TYTTÖPORUKKA JA MESTARIVALMENTAJA
Kommenttien lisääminen on estetty.