Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n Varsinais-Suomen osaston jäsenet ovat marssineet ulos työpaikoiltaan Kaarinassa, Raisiossa ja Naantalissa. Töiden keskeytys vaikuttaa päiväpostin jakeluun tänään 27. maaliskuuta. Vain osa päiväpostinjakelun yhteydessä jaettavista lähetyksistä pystytään jakamaan vastaanottajille. Ulosmarssi ei vaikuta alueilla Postin palvelupisteiden palveluun eikä kirjelaatikkotyhjennyksiin.
Ulosmarssi liittyy Kaarinassa aloitettuun postinjakelujen yhdistämisen suunnitteluun. Itella Posti suunnittelee yhteistyössä sanomalehtiasiakkaan kanssa päiväpostin ja sanomalehden jakelujen yhdistämistä niin, että alueen sanomalehden tilaajat saisivat sanomalehden ja päiväpostin samanaikaisesti, arkisin noin kello 6.30 mennessä.
Tavoitteena on turvata mahdollisimman hyvät postinjakelupalvelut toimintaympäristön muutoksesta ja sähköisen viestinnän lisääntymisestä huolimatta. Tähän liittyy tarve löytää uudenlaisia tapoja postinjakeluun, ja näin hillitä kustannusten nousua ja parantaa postinjakelun kustannustehokkuutta. Jakelujen yhdistäminen auttaa osaltaan myös vähentämään ajosta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä ja saavuttamaan ympäristötavoitteet.
Eihän tuossa ole mitään järkeä! Itella ei pysty nytkään hoitamaan lehtijakelua niin kuin pitäisi. Sitten pitäisi sotkea samaan vielä posti, käytännössä kai edellisen päivän posti, koska ei kai sitä yöllä lajitella?
EI missään nimessä ole hyvä ratkaisu.
Turha on Itellan vedota ympäristötavoitteisiin. Niitä tuskin muutenkaan tiedetään, muistetaan tai kunnioitetaan!
Jos sanomalehti tulee vasta 6.30, jää ainakin meidän perheeltä lukematta. Mutta jos tulee entiseen aikaan n. neljältä, niin ei se toki haittaisi, vaikka päiväpostikin tulisi silloin.
Kommenttien lisääminen on estetty.