Mitä jäi käteen on uusi juttusarja. Sarjassa päättäjät kertovat, mitä kokouksessa tuli päätettyä. Tuulia Merivuori (kok) ruotii maanantaista valtuuston kokousta.
– Jäin miettimään kahvittelun lomassa käytyä keskustelua kuuden kuukauden virkavapaasta ja siitä, tulisiko kaupungin myöntää työntekijöilleen virkavapaata. Yliopistomaailmassa keskustelua käydään erilaisin argumentein ja sekä kaupunginjohtajan että omien valtuustoryhmäläisteni ajatukset saivat minutkin katsomaan asiaa uudelta kannalta. Kokouksesta käteen jäi lähinnä vapaailta, sillä kokous kesti vain puolisen tuntia.
Illan tärkeimmät päätökset?
– Kovin merkittäviä asioita ei käsitelty. Kuntalaisten kannalta konkreettisin päätös oli Hulkkionkaaren asemakaavaa koskeva maankäyttösopimus. Kokouksessa kuultiin myös mielenkiintoisia aloitteita, mutta niiden toteutumisesta tai aikataulusta ei ole vielä tietoa.
Miten ne vaikuttavat kaarinalaisten arkeen?
– Hulkkion alueelle aletaan todennäköisesti lähitulevaisuudessa rakentaa uutta asutusta.
Mikä ilahdutti?
– Vaikka kokous näytti ennakkoonkin jäävän lyhyeksi, kukaan ei alkanut pitkittää sitä. Myös vihreiden aloite Kaarinan sisäisestä ilmaisesta joukkoliikenteestä ilahdutti. Ehdottomasti selvittämisen arvoinen asia! Mukavaa oli tietysti taas kokea Kaarinan valtuuston kokouksissa vallitseva lämmin tunnelma. Kaikissa kunnissa valtuutettujen kesken ei ole yhtä hyvä henki.
Mikä ärsytti?
– Ajatus siitä, miten paljon puolen tunnin kokous valmisteluineen ja lohivoileipineen tuli maksamaan kaupungille.
Mitä jäi sanomatta?
– Kaupungin nettisivuille kohtaan “Tee kuntalaisaloite” voisi laittaa eri hallintokuntien yhteystiedot, jotta kuntalaisten olisi helppo tarkastaa faktat ennen aloitteen jättämistä. Näin vältyttäisiin käsittelemästä aloitteita, jotka ovat väärinkäsityksen vuoksi käytännössä turhia. Onneksi kaupungin henkilökunnan käytössä oleva aloitekanava nimeltä A-mappi tulee syksyllä myös meidän kuntalaisten käyttöön, niin omaksi aloitteekseen liian pienet asiat saadaan helposti virkamiesten työpöydille.
– 15.4. pidetyn kokouksen kohdassa 64 käsiteltiin aloitetta, jossa kuntalainen pyysi kaupunkia poistamaan tulospalkkauksen, jota kaupungilla ei edes ole. Syynä oli luultavasti väärinkäsitys. Aloite kulki kuitenkin läpi koko byrokratian rattaiston ja työllisti kuten mikä tahansa aloite. Luottamushenkilönä pääsin kuuntelemaan esittelyn kyseisestä aloitteesta jopa viisi kertaa.
Tuulia Merivuori (kok)