BirdLife Suomen Tornien taisto -tapahtuma järjestetään tänä keväänä 20. kerran lauantaina 4.5. Leikkimielisessä kilpailussa lintuharrastajat pyrkivät lintutorneista näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia kello 5–13 välillä. Samalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja kerätään varoja maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden suojeluun.
Tänä vuonna Tornien taistossa on mukana yli 300 lintutornia etelärannikolta Lappiin. Tapahtuman eteläisin torni on Hankoniemen kärjessä Uddskatanilla ja pohjoisin Juurakkovuopajan lintutorni Inarin Ivalojokisuussa runsaan 1 000 kilometrin päässä. Turun seudulla lintuyhdistysaktiivit kilpailevat Mynämäen Mynälahden isolla tornilla, Sauvon Maalun näkötornilla ja Kaarinan Littoisten Järvelän lintulavalla.
Yleisö on tervetullut jokaiseen kisaan osallistuvaan torniin. Useilla torneilla järjestetään lisäksi opastettu linturetki klo 10:00.