Nuorten tartuttava työnhaussa uusiin keinoihin

0

Nuorten työttömien ja ilman koulupaikkaa jääneiden ei saa heittää kirvestä kaivoon, käskee Pestaa Nuori -kampanjan työntekijät Sanna Forslund ja Eija Erlamo.  Kampanjan nettisivuille on listattu sekä nuorille suunnattuja työpaikkailmoituksia, että yrityksiä, joita on haastettu mukaan palkkaamaan nuoria.

– Juuri näihin haastettuihin yrityksiin kannattaa laittaa hakemuksia, että olisin tällainen nuori, joka teidät on haastettu palkkaamaan, Erlamo vinkkaa.

Nuoren pestanneet yritykset saavat tarran, jota voivat käyttää esimerkiksi ovessaan tai kassakoneessaan, kuten joutsenlippua, kertomassa yrityksen eettisistä arvoista.

Pestaa Nuori on Varsinais-Suomalaisille yrityksille ja nuorille räätälöity kampanja, joka pyrkii yhdistämään työn ja sen tekijän.

– Haluamme aktivoida kaikki maakuntamme toimijat, sekä yksityisen-, julkisen- että järjestösektorin mukaan, Forslund täsmentää.

Ely-keskuksen, TE-toimiston ja Varsinais-Suomen yrittäjien yhteistyökampanja jatkuu tämän vuoden loppuun ja mahdollisesti vielä ensi kesään asti. Kampanjainfo järjestetään huomenna keskiviikkona 26.6. Piikkiön yhteispalvelupisteessä kello 12-16.

Lue lisää nuorten työllistymisestä Kaarina-lehdestä keskiviikkona 26.6.