Telttojen pystytyksessä koettiin ensimmäinen seikkailu, sillä tutun kumpareen sijasta teltat piti saada mahtumaan kapeahkoon notkelmaan. Jokaiselle paikka silti löytyi – myös sille ”puolijoukkueteltalle”, joka useine osastoineen mahtui kuin mahtuikin rinteeseen. Pihojen kunnostus oli helpompaa pienellä alueella – tai ainakin niille telttakunnille, jotka viikon aikana panostivat tuohon kilpailuun.
Leiriolympialaisissa kilpailtiin tutuissa lajeissa, joita olivat muun muassa takaperinhyppy, tulitikun ja saappaanheitto sekä pujotus. Kioski- ja diskoiltana pidettiin limbokisa tutun vanteen pyörityksen lisäksi. Vannekisan loppukilpailu jouduttiin järjestämään seuraavana päivänä, sillä tyttöjen vanteet pysyivät ylhäällä lipunlaskuun asti, jolloin kisa keskeytettiin. Luontopolkukin löysi reittinsä ennen niin tuntemattomaan metsään ja geokätköjä haeskeltiin ryhmittäin.
Muina oheistoimintoina käytiin veneretkellä katsomassa Aurajokea ja Suomen Joutsenta, melottiin krokokanooteilla, uitiin ja saatiin nähdä ja kokeilla Kuusiston VPK:n sammutuskalustoa. Viimeksi mainittu huipentui yllätykselliseen vaahtosammutukseen, jonka tuotoksia taidettiin kuivatella vielä kotonakin leirin jälkeen!
Ohjaajien ja keittiön mielestä puitteet olivat paremmat kuin Harvaluodon leirialueella. Siitä huolimatta, että vesi loppui kaivosta keskellä viikkoa, rantaan oli pitkä alamäki (ja vielä pidempi ylämäki takaisin) ja kuivakäymälässä oli käytävä hengittämättä. Paria leiriläistä lukuun ottamatta kuitenkin mielipiteet olivat selvästi Harvaluodon kannalla, joka sitten lienee seuraavan vuoden leiripaikka.
Pirjo Ailanto
