1. Mitä jäi käteen maanantaisesta valtuuston kokouksesta vihreä valtuutettu Terttu Eriksson?
– Valtuusto oli ensimmäinen kesälomien jälkeen. Asioita ei tällä kertaa ollut paljoa. Kokous oli ohi vajaassa tunnissa. Tämä ei ole ollenkaan tavanomaista. Toisenlaisiakin kokouksia on istuttu, joskus jopa yli puolen yön. Tällä kertaa näin.
2. Illan tärkeimmät päätökset?
– Tärkein päätös oli varmasti uuden hyvinvointipalveluiden johtajan valinnan vahvistaminen. Lukuisista hakijoista on valittu toivottavasti pätevin ja sopivin. Helppoon virkaan ei Anna Arola-Järvi astu. Tehtävään vaaditaan varmasti tietoa ja taitoa, kärsivällisyyttä, ymmärtämystä, innostusta, luovuutta, uskallusta, vastuun ottamista ja sen kantamista, epävarmuuden ja keskeneräisyyden sietämistä… Vaikka mitä! Asennetta kaiken kaikkiaan. Onnittelemme Annaa ja toivomme hänelle menestystä uudessa työssään. Toivottavasti yhteistyömme sujuu hyvin!
3. Miten ne vaikuttavat kaarinalaisten arkeen?
– Usein teemme päätöksiä, jotka vaikuttavat välittömästi kaupunkilaisten arkeen, pienempiä ja suurempia.Toisinaan päätökset määrittävät linjauksia, joita myöten asioissa edetään. Tänään suunnattiin varoja Piikkiön urheilukentän rakentamiseen. Rakentajantielle Nappulatien kohdalle rakennettavalla suojatiellä lisättiin liikenneturvallisuutta.
4. Mikä ilahdutti?
– Valtuuston jäsenten näkeminen ilahdutti. Väki tuntuu saaneen intoa ja hyvää tuulta kuluneesta kesästä. Voimia syksyyn ja tulevan budjetin laatimiseen on taas kerätty niin mereltä kuin marjametsistäkin. Loma oli tarpeen! Myös se, että pysyttiin asiassa, keskustelu ei rönsyillyt. Se ilahdutti. Kokouksessa, jossa on virkeänä ja asioita on vähän, on helppoa keskittyä olennaiseen. Pitkissä taas väsyy, ajatus harhailee. Tänään oli hyvä. Kahvipöydän voileivät ilahduttavat. Pysyvästi.
5. Mikä ärsytti?
– Ei mikään.
6. Mitä jäi sanomatta?
– Tänään tuli sanottua ainakin omalla kohdallani kaikki, mitä halusin. Kiitos unohtuu usein. Siksipä kiitän valtuustoa sen yleensä hyvään tulokseen pyrkivästä ja rakentavasta yhteistyöstä.
Lue lisää valtuuston kokouksesta 28.8. Kaarina-lehdestä.