”Jos jos-sanaa ei olisi, lehmätkin lentäisivät.”
Lennokas lause on kaikille tuttu.
Tänä kesänä päässäni on aamulenkeilläni usein pyörinyt yksi sana. Miksi? Miksi me ihmiset niin vähän välitämme lähimmäisistämme? Miksi istuva hallitus ei löydä keinoja talouden tasapainottamiseksi? Miksi jotkut sotkevat ja tuhoavat tahallaan yhteistä omaisuutta? Miksi rikotaan lasten leikkivälineitä Kaarinassakin? Miksi jätteiden keräyspisteet joutuvat ilkivallan kohteiksi?
Miksi jotkut katsovat etuoikeudekseen pitää asutuskeskuksissa öisin kovaa melua? Miksi emme ole tyytyväisiä elämäämme?
Miksi, miksi, miksi?
Miksi on hyödyllinen kysymyssana. Koulussa korostettiin yhteen aikaan kriittisyyteen kasvattamista ja ohjaamista. Silloin miksi oli korkeassa kurssissa. Kyseenalaistaminen oli melkein taiteen laji.
Pienetkin lapset oppivat varsin nopeasti käyttämään sanaa.
Joskus on jännittävää seurata, kuinka vanhempien hermot alkavat kiristyä, kun yhteen kysymykseen vastauksen saatuaan jälkikasvu esittää tukun uusia miksi-sanalla alkavia eikä niille aina tahdo loppua tulla. Lapsihan oppii kyselemällä. Viisautta vaatii vanhemmalta osata tyylikkäästi katkaista loputon miksittely. Lapsen tiedonhalua ei saa tyrmätä, mutta kaikkea ei tarvitse selvittää yhdellä seisomisella.
Lukija voi kysyä minulta miksi kirjoitan kolumneja. Miksikö? Siihen osaan vastata helposti, mutta jotakin pitää jäädä salaisuudeksi. Alun kysymyksiin en osaakaan vastata. Arvailla aina voi. Fundeeraukset sen kuin jatkuvat.
Eira Haahdenniemi
Kirjoittaja on kaarinalainen eläkeläinen.
Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 21.8.