
Silloin pelkäsin..
– Kun menin yläasteelle, se oli kulttuurishokki. Siellä ei ollut minun lisäkseni kuin kaksi tai kolme muuta rokkaria. Pelkäsin, kiusataanko minua. Minulla on hyviä kavereita, totuin olemaan erilainen, eikä minua kiusattu.
Ärsyttävin luonteenpiirteesi?
-– Olen joskus etäinen, introvertti. Vaikka olen avoin ja viihdyn ihmisten kanssa, en tykkää puhua pitkiä puheluita enkä chattaa pitkään.
Aiotko juosta maratonin tai onko sinulla joku muu hurja tavoite?
-– En varmaan juokse maratonia, mutta haluaisin muuttaa Englantiin ja tehdä musiikkia. Aion hankkia kansainvälisen uran. Tiedän kyllä, että tämä on huvittavaa tekstiä 13-vuotiaalta räpikältä.
Koulutodistuksen huonoin ja paras numero?
-– Matematiikka 5, kuvaamataito 10.
Mikä on kauneinta sinussa?
–- Ulkoisesti kauneinta ovat kulmakarvat ja sydämenmuotoiset kasvot. Sisäisesti kauneinta minussa on, että olen rento enkä suutu helposti. Olen hyvänlaatuisesti välinpitämätön. Jotkut valittavat aina, että kouluruoka on huonoa. Syön sen mukisematta.
Minne kesällä kannattaisi mennä?
– Festareille.
Edellisen viikon Hän, laulaja-lauluntekijä Pia Arminen haluaisi kysyä sinulta, mitä unta näit viimeksi?
-– Näin unta yhdestä pojasta, johon olin ihastunut. Olin hänen kanssaan elokuvissa ja juuri kertomassa hänelle, että tykkään hänestä. Silloin paikalle pamahti yksi kaverini pyjamassa. Hän kaatoi appelsiinimehua pojan niskaan.
Mitä haluaisit kysyä seuraavalta Häniltä?
– Mikä on noloin tilanne, johon olet elämäsi aikana joutunut?
Sari Järvinen