Lastenruokapurkeista syntyi juomalaseja

0
Marjo Kiippa (oik) arvostaa kotimaista käsityötä, se on lisäarvo ja kertoo kädentaidoista. Taina Virtanen perheineen on tehnyt itse kaikki myyntipöydän tuotteet kierrätystavarasta. – Kaikki käyttämämme puu on pelastettu purkukuntoisesta vanhasta ladosta. Toivon, etteivät ihmiset polttaisi latojaan, ne ovat arvokasta materiaalia uudelleen käytettäväksi.

Littoisten markkinoilla ei tehdastuotteita myyty. Kierrätys oli innostanut useampaa myyjää. 

Lue lisää 18.9. Kaarina-lehdestä.

Kuvat ja tekstit: Anu Karppi

Kaksi viimeistä nokkossimapulloa odottivat ostajiaan Senita Lahdenperän myyntipöydässä. Sima pitää lääkärin loitolla, nainen kertoo. Siinä on paljon c-vitamiinia ja rautaa. – Olen tehnyt tätä aikaisemmin, mutta nyt kun luin lehdestä, miten terveellistä se on onkaan, aloitin uudestaan. Nokkosta voi käyttää yhtä hyvin myös vaikka sämpylöihin tai lihapulliin.

 

Tero ja Ulla Lumiainen ovat laittaneet vanhat lastenruokapurkit uusiokäyttöön. Purkit sulatetaan ja lasinpuhaltaja muotoilee reunat uudestaan. Lopuksi lasin pintaan hiekkapuhalletaan kuvio. Kun lasit olivat olleet muutaman vuoden perheen omassa käytössä, pariskunta päätti tuoda lasit myös muiden saataville. – Nappe-juomalasit sopivat myös hyvin myös lasten käteen, Tero huomauttaa.

 

Oskari Sipilä pääsi taikuri Joni Suvannon avustajaksi. – Ei mua jännittänyt, se oli kivaa. Olen kotona harjoitellut omia korttitemppuja, Sipilä kertoi.Paperista, paperiinistä ja enkelinkiharasta tehdyt valoryijyt herättivät kuusivuotiaan Ilse Mäenpään, 6, huomion. - Ryijyyn kuuluu laittaa ledvalot sisään, kunhan joulu tulee sen verran lähemmäs, että valosarjat tulevat taas myyntiin, Kalajoen naiskotiteollisuuskoulusta oppinsa saanut Tuula Lönnmark-Hagström kertoo.